Olet täällä

20.4.2018 - 7:14

Mustasaaren ja Vaasan valtuustot tutustuivat kuntaliitosselvityksen etenemiseen

Mustasaaren ja Vaasan valtuustot kokoontuivat 19.4. kuulemaan kuntaliitosselvityksen aikataulusta, talousasioista ja kielivaikutuksista.

- Tämä ilta voi olla lähtölaukaus jotain ihan uudelle, Mustasaaren kunnanvaltuuston puheenjohtaja Carola Lithén sanoi avauspuheissaan.

- Nyt kiinnitetään katse tulevaisuuteen. Meillä on mahdollisuus rakentaa jotain uutta ja ainutlaatuista, Vaasan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Joakim Strand jatkoi.

- Joka päivä noin 1 266 ihmistä nousevat sängystä ja lähtevät töihin Mustasaaressa. Kunnassa on noin 170 eri ammattia edustettuna, kunnanjohtaja Rurik Ahlberg kertoi.

- Meidän on ajateltava tulevaisuutta. Teollisuudessa tapahtuu asioita koko ajan ja tämä tarkoittaa, että äkilliset muutokset ovat mahdollisia. Se mitä tänään toimii hyvin, ei välttämättä toimi tulevaisuudessa, totesi kaupunginjohtaja Tomas Häyry.

Taloudessa ei suuria ongelmia

Osana kuntaliitosselvitystä tarkastellaan molempien kuntien taloudellista tilannetta. Kuntien erilaisuus tulee esille muun muassa siinä, että Vaasa on keskuskaupunki ja Mustasaari suuri, rakenteeltaan tyypillinen keskuskaupungin naapurikunta.

- Tämä korostuu varsinkin, kun tarkastellaan kaupunkikonsernien rakennetta. Molempien kuntien talous kestää hyvin tarkastelun. Molemmilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä talouden rakenteissa ole merkittäviä ongelmia, sanoo Vaasan kaupungin vs. talousjohtaja Jari Karjalainen.

Veroprosentti Mustasaaressa on 20,75 prosenttia ja Vaasassa 20 prosenttia. Velka per asukas on 3 836 euroa Vaasassa ja 3 456 euroa Mustasaaressa.

- Vaasalla on enemmän kokonaisverotuloja kuin Mustasaarella, ja sehän on luonnollista. Vaasa sai vuonna 2017 noin 3,5 kertaa enemmän yhteisöverotuloja kuin Mustasaari, kertoo Mustasaaren talousjohtaja Rabbe Eklund.

Kielivaikutusten arvioinnin keskiössä palvelut

Kielivaikutusten arvioinnissa tulee huomioida, että suunnittelu on pitkäjänteistä ja että kielet huomioidaan myös palveluverkkojen suunnittelussa.

- Oppi muista kunnista osoittaa, että on tärkeää sopia, kuinka palvelut suomeksi ja ruotsiksi järjestetään, vaikka palvelut toimisivat nykyäänkin hyvin. Tämä tekee toimenpiteiden teon ja seuraamisen helpommaksi. Tärkeintä on rakentaa luottamusta ja ottaa huomioon kuntalaisten erilaiset kokemukset, arvot ja prioriteetit, sanoo tutkija Siv Sandberg.

Alustava aikataulu valmis

Kuntaliitosselvityksen koordinaattori Olavi Kaleva kertoi seminaarissa selvityksen etenemisestä ja aikataulusta.

- Seuraavaksi käynnistyy viiden toimialakohtaisen työryhmän työ. Työryhmien raportit valmistuvat syys-lokakuussa. Tämän jälkeen selvityksestä tehdään loppuraportti ja yhdistymissopimusluonnos, kertoo Kaleva.

Aiheeseen liittyvät asiasanat: 

Uusimmat