Junassa kohdataan
Tuntemattomille puhuminen on ollut minulle aina luontevaa, sillä pidän jutustelusta. Esimerkiksi pitkän junamatkan voi käyttää mukavasti jutustellen vierustoverin kanssa, mikäli se sopii myös toiselle. Muistan eräänkin kerran, kun junassa vieressäni istui nuori nainen, jonka kanssa keskustelimme murteista. Hän oli ruotsinkielinen ja minä suomenkielinen, mutta se ei keskusteluamme hidastanut. Minua oli mietityttänyt eräs ruotsinkielinen lausahdus, jonka taustoja hän avasi minulle.
Loppumatka sujuikin mukavissa tunnelmissa murteista keskustellen. Muistelen kiitollisin mielin tuota keskustelua, sillä se kohtaaminen vahvisti näkemystäni siitä, miten eri ikäiset toisilleen vieraat ihmiset voivat saada vastauksia askarruttaviin kysymyksiin, kunhan rohkeasti uskaltavat kysyä.