Vöyrinkaupungin konepaja-alue (ak1125)
Konepaja-alue sijaitsee meren rannalla ydinkeskustan tuntumassa. Nykyinen tehdasalue muuttuu tulevaisuudessa viihtyisäksi paikaksi, jossa voi asua, tehdä töitä ja viettää vapaa-aikaa. Alueen historiallinen tehdasmiljöö tarjoaa mahdollisuuksia luoda omaleimaista kaupunkiympäristöä. Nykyisin suljettu tehdasalue erottaa toisistaan kolme kaupunginosaa: Keskustan, Vöyrinkaupungin ja Palosaaren. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa alue toimii linkkinä eri kaupunginosien välillä ja nivoo ruutukaava-aluetta vahvemmin yhteen keskusta-alueen rantavyöhykkeen kanssa. Rakennettu ympäristö ja viheralueet limittyvät niin, että kaupunki tuodaan lähelle luontoa ja luonto lähelle kaupunkia.
Wärtsilä on siirtämässä nykyisiä Järvikadulla olevia toimintojaan Vaskiluodon uuteen tutkimus- tuotekehitys- ja tuotantokeskukseen Smart Technology Hubiin vaiheittain syksystä 2021 alkaen. Viimeiset Wärtsilän toiminnot poistuvat alueelta arviolta vuonna 2025. Muutoksen myötä Vaasan ydinkeskustan tuntumasta vapautuu kehitettäväksi yli 10 hehtaarin laajuinen alue. Voimassa olevassa asemakaavassa se on merkitty teollisuusalueeksi, mikä ei kuitenkaan vastaa nykyhetken strategisia tavoitteita. Maakuntakaavassa alue on merkitty keskustatoimintojen alueeksi. Keskustan osayleiskaavassa alue on merkitty selvitysalueeksi, mikä edellyttää laajoja taustaselvityksiä tulevan asemakaavan pohjalle.
Suurin osa selvitysalueesta on yksityisessä omistuksessa. Katu- ja viheralueet sekä Onkilahden puiston puolelle sijoittuvat Wärtsilän pysäköintikentät ovat Vaasan kaupungin omistuksessa. Yksityisen maan asemakaavan muutoksen tavoitteista on sovittu kaupungin ja maanomistajan välisessä aiesopimuksessa. Vaasan kaupunki ja maanomistaja laativat selvityksiä yhteistyössä. Osa taustaselvityksistä valmistui vuoden 2021 aikana. Selvityksissä on analysoitu muun muassa alueen hulevesiä, maa-alueiden pilaantuneisuutta, luontoarvoja, alueen liikenteellistä saavutettavuutta ja alueen suhdetta ympäröivään kaupunkirakenteeseen. Myös vanhan rakennuskannan kulttuurihistoriallisia arvoja ja hyödyntämismahdollisuuksia on tutkittu.
Varsinainen asemakaavoitus alkaa vuonna 2022. Asemakaavatyön pohjaksi tehtävän yleissuunnitelman laatiminen on alkanut vuonna 2021. Yleissuunnitelman laatiminen jatkuu rinnakkain asemakaavatyön kanssa. Näin yleissuunnitelmatyössä voidaan hyödyntää asemakaavaprosessin aikana saatuja tietoja, ideoita ja mielipiteitä.
Asemakaavatyössä tutkitaan alueen muuttuvaa käyttötarkoitusta, mitoitusta ja kokonaisrakennetta. Tavoitteena on luoda monipuolista ja kiinnostavaa kaupunkiympäristöä niille, jotka asuvat ja työskentelevät alueella, mutta samalla myös luoda lisäarvoa Vaasan keskusta-alueen asukkaille ja muille alueen käyttäjille. Yleissuunnitteluvaiheessa tarkastellaan myös toteuttamisen jakamista eri vaiheisiin ja alueen avaamista vaiheittain julkiseen käyttöön. Myös alueella olevien rakennusten käyttömahdollisuuksia tutkitaan. On tärkeää huomioida ja suunnitella nykyisten rakennusten väliaikaiskäyttö muutosprosessin aikana. Muutosprosessin aikataulu on sidoksissa Vaasan seudun väestönkehitykseen.
Tavoiteaikataulu:
Asemakaavoitus alkaa vuoden 2022 alussa
Yleissuunnittelu valmiina vuonna 2023
Asemakaavoitus valmiina vuonna 2025

-
Vireille 15.12.2021
-
OAS 2.11.-1.12.2022
-
Luonnos 8.6.-30.6.2023
-
Ehdotus 7.6.-9.8.2024
- ak1125 Ehdotusvaiheen kaavakartta ja määräykset
- ak1125 Vöyrinkaupungin konepaja-alue ehdotusvaiheen asemakaavaselostus
- ak1125 Vöyrinkaupungin konepaja-alue ehdotusvaiheen vuorovaikutusraportti
- ak1125 Vöyrinkaupungin konepaja-alue ehdotusvaiheen täydentävä materiaali suunnittelun lähtökohtia ja periaatteita
- ak1125 Vöyrinkaupungin konepaja-alue ehdotusvaiheen havainnemateriaali
- ak1125 Vöyrinkaupungin konepaja-alue varjotarkastelu
- 3D Malli
-
Hyväksytty
-
Lainvoimainen
TAUSTASELVITYKSET
- ak1125 Tuulisuusselvitys 2023
- ak1125 Tuulisuusselvitys 2024 päivitys
- ak1125 Hulevesiselvitys laajempi
- ak1125 Hulevesiselvitys suppeampi
- ak1125 Hulevesisuunnitelma
- ak1125 Tulvareittitarkastelu
- ak1125 Inventointikortit kulttuuriympäristöselvitys
- ak1125 Kulttuuriympäristöselvitys
- ak1125 Liikenneselvitys luonnosvaihe
- ak1125 Liikenneselvitys ehdotusvaihe
- ak1125 Luontoselvitys puisto vesi kadut
- ak1125 Luontoselvitys tehdasalue
- ak1125 Melu ja tärinä
- Vaasan keskusta-alueen korkean rakentamisen selvitys
- ak1125 Leviämislaskelma Vaasan Sähkön varavoimalaitos
- Onkilahden puiston yleissuunnitelma