Ohita valikko
Rautatieasema

Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset

Hiekanpoisto aloitetaan 30.3.

Julkaistu: 20.3.2020

Hiekanpoisto kaduilla, kävely- ja pyöräteillä aloitetaan maanantaina 30.3. Koko kaupunki on putsattu 4.5 mennessä.        

Hiekanpoisto aloitetaan Vaskiluodosta, ja sitten siirrytään keskustan pääväylille. Keskustan alueella puhdistus tehdään öisin, jotta se häiritsisi mahdollisimman vähän liikennettä. Päivisin ajetaan laitakaupungin vähäliikenteisiä katuja ja kevyen liikenteen väyliä.

Työkoneita näkyy jo viikolla 13 pyörä- ja kävelyteillä, sillä koneiden toimivuutta testataan silloin.

Hiekanpoistoon ryhdytään keväisin heti, kun ennusteiden perusteella voidaan olettaa, että liukkauden torjuntatoimenpiteitä ei tarvitse enää tehdä, ja kaikki jää on liikenneväylien reunoilta sulanut.

Pölisemistä estettävä kastelemalla

Pölisemistä hillitään kastelemalla ja suolaamalla. – Valitettavasti hiekanpoisto aiheuttaa silti aina jonkin verran pölyämistä. Toivomme myös autoilijoiden, ja erityisesti raskaan liikenteen, ottavan huomioon pölyämisen hiljentämällä ajonopeuksia, kunnossapitopäällikkö Timo Rajala sanoo.

Lisäksi on toivottavaa, että tiellä liikkujat käyttävät malttia havaitessaan siivouskaluston. Samaan aikaan voi samalla katuosuudella olla useita työkoneita liikkeellä. – Tiellä liikkujan suosittelen tällöin valitsemaan mahdollisuuksien mukaan vaihtoehtoisen kulkureitin tai pysäköintipaikan työn sujuvuuden takia, Rajala jatkaa.

Kiinteistöjen omistajien pitää muistaa poistaa hiekat oman kiinteistön kohdalla olevalta jalkakäytävältä. Pölyämisen välttämiseksi pinta on aina kasteltava ennen hiekan poistamista. Hiekkaa ei myöskään tule siirtää ajoradalle, vaan kiinteistön on kerättävä se pois ja huolehdittava sen jatkokäsittelystä.

– Puhaltimien käyttö hiekanpoistossa on kielletty ilmansuojelumääräyksissä, Rajala muistuttaa.

Lisätietoja: Katujen kunnossapito