Ohita valikko

Luonto ja aktiviteetit

Hae kiinnostavia aiheita tyypin ja paikkakunnan valinnalla tai käytä hakusanaa ja paina lopuksi “Näytä hakutulokset”.

Valitse tyyppi
Tyhjennä rajaukset
  • Satamia Aurinkoreitin varrella

    Alkaa Siipyynniemessä Kristiinankaupungissa etelässä ja ulottuu aina Kokkolan Ohtakarille pohjoisessa.

    ”Aurinkoreitti” käsityksenä on syntynyt 1970-luvulla. Sen ajan toimijat, jotka kehittivät Pohjanlahden veneväyläverkostoja keksivät nimen. Aurinkoreitti kulkee 13 kunnan ja kaupungin merialueen läpi. Venereitti alkaa Siipyynniemen kohdalta Kristiinankaupungissa etelässä ja ulottuu aina Kokkolan Ohtakarille asti.

    Väylät kuvataan kuntajakoa käyttäen. Koska kuvattujen väylien määrä on noin 90 niin jako helpottaa selaamista. Lisäksi matkailijoille suunnattu info on Suomessa pitkälti kuntien ja kuntaliittojen ylläpitämää, joten myös tästä syystä on hyvä tietää minkä kunnan alueella liikkuu.

    Pohjanmaan saariston on kohtalaisen matala ja kivistä ei ole puute. Navigointi saaristossa vaatii tarkkuutta. Erityistä huolellisuutta vaaditaan lähestyessä laitureita. Tuloväyläkuvaukset on tehty näitä seikkoja silmällä pitäen.

    Aurinkoreitin nettisivuilta löytyy aurinkoreitin omia reittiehdotuksia ja suosituksia retki- ja käyntikohteista. Karttahaulla voit helposti hakea käyntisatamia ja satamasivujen kautta tietoja tuloväylästä.

    http://solrutten.fi/fi/

    Facebook

  • Erklasstigen

    Skolvägen 75, Närpiö

    Erklassin polku Pirttikylässä 2 km edestakaisin. Lähtö Pirtikylän hautausmaalta.

    Koordinaatit ETRS-TM35FIN N: 6964124 E: 224240

     

    https://visitnarpes.fi/fi/kategorier/vaellus

  • Vaasan seudun frisbeegolfradat

    Vaasan seudun frisbeegolfkentillä pääset harrastamaan upeissa maisemissa ja vaihtelevassa maastossa. Ratoja löytyy kaikkissa Vaasan seudun kunnissa.

    Tästä löydät Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa.

    https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/aktiviteetit-ja-luonto/vaasan-seudun-frisbeegolfradat/

  • Fållbäckin polku

    HGRR+W4 Tallbacken

    Fållbäckin polku Ylimarkun Högåsenilla on n. 6,5 km. Lähtö Högåsenin urheilumajalta. Polku on merkitty keltaisella reittimerkeillä ja kulkee vaihtelevassa maastossa. Talvella täältä löytyy myös hiihtolatu.

    Koordinaatit ETRS-TM35FIN N: 6951949 E: 219851

     

    https://visitnarpes.fi/fi/kategorier/vaellus

  • Goljatreitti - Goljatleden

    Vargbergets Fritidsområde, Vargberget, Närpiö

    Goljatreitti on n. 18 km. Reitti on merkitty keltaisella värillä ja kyltein. Reitti kulkee Vargbergetista Svartbäckin metsään mistä löytyy mm. jatulintarjhoja ja taukomajoja.

    Lähtö Vargbergetin vapaa-aikakeskuksesta (ampumahiihtoareenan kulmasta), koordinaatit: ETRS-TM35FIN N: 6942607 E: 215212

    Kartta PDF-muodossa.

     

    https://visitnarpes.fi/fi/kategorier/vaellus

  • Gåshällan

    Gåshällan, Närpiö

    Luontoasema Gåshällan on kunnostettu entinen merivartioasema, joka sijaitsee karulla saarella  Närpiön saaristossa. Luontoasema on nykyään Metsähallituksen omistuksessa ja Solruttenin vuokraama.

    Saari, jonka karu mutta värikäs ulkosaariston luonto ja rikas kasvi- ja lintuelämä, on paikka, johon on helppo ihastua. Erityinen luonto on erittäin herkkä kulumiselle. Pitkään linnut ja ihmiset ovat voineet elää sopusoinnussa Gåshällanissa, ja näin tulee jatkua tulevaisuudessakin. Rikas pesivä lintufauna rajoittaa liikkumisvapautta saarella pesimäaikana 1.5.-15.7.

    Saman saaren pohjoisosassa on entinen luotsiasema, joka toimii nykyään veneilijöiden tukikohtana.

    Luontoasema soveltuu veneilijöille, leirikouluille, yrityksille, yksityishenkilöille, lintuharrastajille, kursseille ja muille erilaisille ryhmille. Suosittelemme päiväryhmiä, joiden koko on enintään 20-25 henkilöä, ja yöpyviä ryhmiä enintään noin 15 henkilöä mukavuuden vuoksi.

    https://www.gashallan.fi/

    Facebook

  • Hallis-jäähalli Närpiössä

    Industrivägen 2, Närpes

    Hallis-jäähalli rakennettiin v. 1995, ja sitä ylläpitää Suupohjan Jäähalli Oy, jossa Närpiön kaupunki on enemmistöosakkaana. Jäähalli avataan elokuun alussa ja suljetaan yleensä maaliskuun lopussa.

    https://www.narpes.fi/fi/kulttuuri-vapaa-aika-nuoriso-ja-matkailu/urheilu/hallis-jaahalli

    Facebook

  • INGSVA

    https://www.ingsva.fi/?lang=fi

    Facebook

  • Kalastonhoitomaksu

    Kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos on iältään 18–69-vuotias ja kalastaa vieheellä tai pyydyksillä tai ravustaa.

    Kalastonhoitomaksu oikeuttaa yhdellä vieheellä kalastamiseen lähes koko maassa, toisinaan kalastaja tarvitsee lisäksi vesialueen omistajan luvan. Kalastonhoitomaksuilla hoidetaan kalavesiä ja kalakantoja sekä valvotaan kalastusta ja neuvotaan kalastajia.

     

    https://www.eraluvat.fi/kalastus/kalastonhoitomaksu.html

  • Närpion keilahalli

    Simhallsvägen 1, Närpiö

    +358 6 224 3152

    narpesbowlinghall@gmail.com

    http://www.narpesbowlinghall.surftown.fi/

    Facebook

  • Närpiön uimahalli

    Simhallsvägen, Närpiö

    Närpiön uimahalli
  • Raineåsenin polku

    QG2J+Q6 Rainebäck

    Metsässä

    Storstenrösbackin muinaishaudoille Risnästräskin kohdalla ja 2,1 km järven ympäri. Lähtö pysäköintialueelta metsästysmajan jälkeen (Raineås skogsväg, Pörtom).

    Koordinaatit: ETRS-TM35FIN N: 6969807 E: 220857

    https://visitnarpes.fi/fi/kategorier/vaellus

  • Risnästräskin polku

    MCR7+VM Aspbäcken

    Risnästräskin polku Ylimarkussa, 0,9 km grillikodalle Risnästräskin rannalla ja 2,1 km järven ympäri.

    Lähtö Heiden metsätien parkkipaikalta, koordinaatit: ETRS-TM35FIN N: 6963477 E: 214123

    https://visitnarpes.fi/fi/kategorier/vaellus

  • St Olav Ostrobothnia - eurooppalainen pyhiinvaellusreitti

    Pohjanmaa

    Rannikko-Pohjanmaan oma, eurooppalainen pyhiinvaellusreitti. Kytkeytyy Norjan Trondheimiin johtavaan, Ruotsin St Olavsleden:iin. Pituutta Suomessa yhteensä 500 km.

    https://stolavostrobothnia.fi/

    Facebook

  • Tjärlaxin luontopolku

    Grönnesvägen 172-200, 64210 Närpes

    Tjärlaxin luontopolku 4,1 km tai lyhyempi pätkä 1,7 km.

    Lähtö Tjärlaxin lomakylästä, koordinaatit ETRS-TM35FIN N: 6936714 E: 201995

    Reitin varrella kohtaat näille alueille epätavallisen luonnon. Täältä löytyy myös Närpiön vanhin puu.

    https://visitnarpes.fi/fi/kategorier/vaellus

  • Uimarannat Närpiössä

    Närpiö

    Uimarannat Närpiössä
  • Valsbergin retkeilyreitti

    JJC2+MW Valsberg

    Pituus vajaat 3 km. Reitin varrella on paljon nähtävää, kuten luola, pirunpeltoja ja muinaismuistoja. on Grillipaikalla myös näköalapaikka.

    Lähtö: Övermark hembygdsgård, tai Bergvägen 34. Molemmissa paikoissa on laatikko, jossa on kartat, mutta Hembygdsgårdenin kohdalla on enemmän parkkipaikkoja. Hembygdsgårdenin koordinaatit: ETRS-TM35FIN N: 6955016 E: 223288

    https://visitnarpes.fi/fi/kategorier/vaellus

  • Velkmossa retkeilypolku

    Ribackvägen 94, Närpiö

    Reitin lähtöpaikka: Velkmoss byagård (Ribackintie 94, Närpiö) tai Viitala (Petolahti) lähellä Bjurnäsintien ja Vargmossa skogsvägin risteystä. Edestakainen reitti on 9 km, Viitalaan 4,5 km.

    Velkmossan vaellusreitti kulkee Maalahden kunnan ja Närpiön kaupungin alueella.

    Reitti on paikoitellen merkitty keltaisilla nauhoilla ja puissa olevalla keltaisella värillä sekä infokylteillä. Vaellusreitin varrella on Nojärvsträsket, jonka lähellä on myös lintutorni. Nojärvsträsket on soinen ja umpeenkasvanut erämaajärvi, joka antaa hyvät pesimismahdollisuudet useille lintulajeille. Vaellusreitillä on myös polku Kackurmossenille.

    Vaellusreitin kartta (pdf)

     

    koordinaattit: ETRS-TM35FIN N: 6971020 E: 215932

    https://visitnarpes.fi/fi/kategorier/vaellus

  • Polje Pohjanmaan kautta - 4 Hotels by bike!

    Vaasan seutu

    Koe Pohjanmaan upeat maakunnat luontoystävällisesti pyöräillen. Kesällä voit varata pyöräilypaketin hotelleistamme.

    Valitse mitkä hotellit haluat kuuluvan reittiisi – me räätälöimme juuri sinulle sopivan paketin.
    Pyöräilypakettiin sisältää esimerkiksi: yöpyminen, aamiainen, piknikkori, sauna, polkupyörä, kypärä sekä avartava reitti Pohjanmaan kautta.

    Mukana olevat hotellit:

    Hotel Astor, Vaasa – Hotel Vallonia, Mustasaari – Hotel Red & Green, Närpiö – Hotel Kurikka, Kurikka

    +358 6 3269 111

    astor@astorvaasa.fi

    http://www.4hotelsbybike.fi/

  • Hiihtoladut ja kuntopolut Närpiössä

    Närpiö