Silta -hanke
Merkittävän ESR+ hankerahoituksen saanut SILTA -hanke on käynnistynyt ja sen tavoitteena on rakentaa vahva, työllistävä ja osaava Pohjanmaan rannikkoseudun monialainen työllistämisen verkosto. Hanke tukee TE2025 -uudistusta kehittämällä TE-palveluita. Kokonaisbudjetti hankeajalle on 1,7 milj. euroa ja hanke kestää kolmen vuoden ajan. Hanke on ryhmähanke jossa päätoteuttajana on Vaasan kaupungin työllistämispalvelut ja osatoteuttajina ovat Kansalaisopisto Alma, Vamia, Yrkesakademin sekä Vaasan seurakuntayhtymä.
SILTA -hanke on osa EU rakennerahaston ”Uudistuva ja osaava Suomi 2021−2027” -ohjelmaa ja rahoitus tulee ”Työllistävä, osaava ja osallistava Suomi” (ESR+) -toimintalinjasta, jonka tavoitteena on tukea työllisyyttä, osaamista, työelämän kehittämistä, jatkuvaa oppimista ja joustavia koulutuspolkuja.
Rahoitus
Hankkeen kokonaisbudjetti kolmelle vuodelle on 1,7 miljoonaa euroa, josta 80 % on EU-rahoitusta ja 20 % omarahoitusta. Kyseessä on ryhmähanke, jossa osatoteuttajat osallistuvat omalla rahoituksellaan hankkeeseen. Osatoteuttajista kukin kattaa noin 15 % kokonaisbudjetista ja päätoteuttaja rahoittaa hankkeesta hieman yli 40%. Hankkeessa käytetään prosenttimääräistä korvausmallia eli flat rate -kustannusmallia. Tässä hankkeessa noudatetaan 40 % flat rate -mallia, joka on ensisijainen rahoitusmalli kehittämishankkeissa.
Yhdessä enemmän
Hanke toteutetaan ryhmähankkeena ja päätoteuttajana toimii Vaasan kaupungin työllistämispalvelut. Osatoteuttajia ovat Yrkesakademin, Kansalaisopisto Alma ja Vamia, jotka tuovat kurssien ja mikrokoulutusten kehittämiseen sekä etenkin maahanmuuttajien kielitaidon kehittämiseen työkaluja. Vaasan seurakuntayhtymä tarjoaa maahan muuttaneille mahdollisuuksia käytännön kielitaidon karttumiseen sekä kiinnittymiseen