Virolaisen lastenlääkärin Vaasa-rakkaus syttyi aurinkoisuudesta
Monika Kass muutti miehensä kanssa Virosta Suomeen vuonna 2008. Töitä vastavalmistuneelle lääkärille löytyi Pietarsaaresta, ja samalla tuli opittua ruotsin kieli. Tuntui luontevalta jatkaa uraa Vaasan keskussairaalassa, kun sekä suomi että ruotsi olivat hallussa.
– Muutimme Vaasaan vuonna 2011, poikamme ja tyttäremme olivat silloin päiväkoti-ikäisiä. Olimme pistäytyneet kaupungissa silloin tällöin shoppailureissuilla, mutta muuten paikkakunta oli vieras, Monika Kass kertoo.
Lapset otettiin lämpimästi vastaan uudessa päiväkodissa ja asettuminen uuteen kotiin kävi koko perheeltä sujuvasti. Monikan mielestä kaupungin kansainvälisyys näkyy jo varhaiskasvatuksessa: eri kielisiin ja eri kulttuuria edustaviin suhtaudutaan pienestä pitäen luontevasti ja avoimesti. Hyvä ilmapiiri ja mahtava työporukka olivat myös merkittävässä roolissa hänen työpaikkansa valinnassa.
– Meillä on keskussairaalan lastenosastolla ihan mahtava työilmapiiri. Porukkaan oli todella helppoa päästä mukaan ja teemme yhdessä kaikenlaista työajan ulkopuolellakin, hän kuvailee.
Tutustu Vaasan keskussairaalan avoimiin työpaikkoihin.
– Ylipäätään minusta vaasalaiset ovat hyvin avoimia ja aurinkoisia. Kaupassa käydessä ihmiset tervehtivät, hymyilevät ja ovat toisilleen kohteliaita. Täällä on mukava asua, hän jatkaa.
Sopivasti kaikkea – ja se meri
Monika suoritti osan lastenlääkärin opinnoistaan Turussa, jossa perhe asui vuodet 2013–2016.
– Tiesimme kuitenkin koko ajan, että haluamme palata Vaasaan. Lapsilla on täällä kavereita ja harrastuksia ja miehelläkin tärkeä urheiluharrastus, amerikkalainen jalkapallo. Minun harrastamiseni on ajanpuutteen vuoksi jäänyt hieman vähemmälle, vaikka tekemistä täällä kyllä riittäisi, Monika hymyilee.
Sopivasti tekemistä ja kokemista, sopivasti kauppoja ja sopivat välimatkat – sopivan kokoisessa kaupungissa kaikkea on sopivasti. Monikan mukaan ihmisiäkin on sillä tavalla sopivasti, että piirit ovat hyvällä tavalla pienet.
– Tämä on kokonaisuutena niin hyvä paikka asua. Ja kaiken kruunaa tietysti meri ja luonnon läheisyys, hän tiivistää.