Shanghaista Suomen Kaliforniaan
Kuvittele, että lähdet matkaan reilun 24 miljoonan asukkaan kaupungista, jossa ihmisiä kuhisee ympärilläsi ja lämpötila on vähintäänkin kesäinen. Matkustat tuntikausia lähes toiselle puolelle maapalloa, kunnes saavut paikkaan, jossa syyssade vihmoo naamaa, alkuillasta jo hämärtää, eikä muita ihmisiä näy missään. Tältä Ying Zhengistä tuntui, kun hän syksyllä 2006 saapui Kiinan Shanghaista Vaasaan vaihto-opiskelijaksi.
– Suomi kiinnosti minua kohteena puhtaan luonnon ja pohjoismaisen muotoilun takia, joten ajattelin, että kahden vuoden vaihto-ohjelma voisi olla hieno kokeilu. Ensivaikutelma vain oli kieltämättä hieman shokeeraava, Ying Zheng nauraa.
Työpaikka sinetöi jäämisen
Alkujärkytyksen jälkeen Ying havaitsi pitävänsä Vaasasta päivä päivältä enemmän. Luonto oli juuri niin kaunis, kuin oli luvattukin, mutta kaikkein parhaaksi puoleksi osoittautuivat ihmiset; ystävälliset ja avoimet vaasalaiset. Jo vuoden kuluttua Ying päätti hakea Vaasan yliopistoon opiskelemaan tuotantotaloutta, jotta voisi jäädä pidemmäksi aikaa.
– Sain opiskelupaikan kovasta kilpailusta huolimatta, ja ehkä vieläkin kovemman kilpailun tuloksena minut valittiin vuonna 2009 ABB:lle gradutyöntekijäksi. Globaalina yrityksenä ABB pystyy tarjoamaan työtehtäviä myös paikallista kieltä osaamattomalle. Vuonna 2010 sainkin sitten ABB:ltä vakipaikan myyntitiimistä, mikä sinetöi sen, että tahdon jäädä tänne, Ying kertoo.
Tutustu ABBn avoimiin työpaikkoihin.
Kansainvälisyys, energiaklusteri ja ihmiset
Työpaikan lisäksi Vaasassa vetosivat kaupungin avoimuus ja kansainvälisyys, vahva energiaklusteri ja edelleen ihmiset: vaasalaisten rehellisyys, käytännönläheisyys ja ongelmanratkaisukyky niin työssä kuin vapaa-ajallakin ovat tehneet Yingiin lähtemättömän vaikutuksen. Aluksi hän tulkitsi hiljaisuuden ujoudeksi, mutta on sittemmin oppinut arvostamaan sitä.
– Muutaman vuoden täällä asuttuani huomasin, että olen itsekin muuttunut rauhaa ja hiljaisuutta rakastavaksi. Nykyään alan kaivata takaisin Vaasaan jo kahden viikon reissun jälkeen. Täällä on turvallista ja rauhallista asua, hän pohtii.
– Vaasa on vähän niin kuin Suomen Kalifornia: aurinkoisella länsirannikolla ja asukkaat kauniita! Kyllä se niin on, että ihmiset ovat parasta sekä Vaasassa että ABB:llä.