Ohita valikko

Kesäkadulta kohti upeita löytöjä – kesäinen shoppailupäivä Vaasassa

Kesällä Vaasan keskustasta löytyy elämyksiä, vilskettä, tuoreita herkkuja ja vaikka mitä ihanaa niin vaatekaappiin, lahjaksi kuin tuliaisiksi. Mitä kaikkea ehdinkään kokea kesäisenä päivänä keskustassa? Tervetuloa mukaan shoppailupäivääni.

Saavun keskustaan upeaa Hovioikeudenpuistikon kesäkävelykatua pitkin. Koska tänään ei ole kiire minnekään, istahdan hetkeksi yhdelle monista kesäkadun penkeistä ja jään ihastelemaan puistikon vehreyttä, kauniita kukkaistutuksia ja ohi kulkevia ihmisiä kesävaatteissaan.

Vaasan keskustaan voisi tulla muuten vain aistimaan kesäistä tunnelmaa, mutta tällä kertaa tarkoituksenani on löytää ainakin uudet, täydelliset aurinkolasit tulevia kesäpäiviä varten.

 

Kaunista keramiikkaa ja valmistautumista kesään

Uusien aurinkolasien etsintä alkaa aivan torin vieressä, upeassa Hartmanin talossa sijaitsevasta Iris Optikosta, missä olen kerran aiemminkin piipahtanut. Heiltä saa ihanan aitoa, osaavaa ja ystävällistä palvelua ja tietysti upean valikoiman erilaisia kehyksiä, joten päätän suunnata kyseiseen optikkoliikkeeseen.

Täydellisten aurinkolasien metsästys ei ole helppo tehtävä, vaan aikaa kuluu tovi erilaisia kehyksiä mallaillessa. Pyöreät vai suorakulmaiset? Vaaleat vai tummat sangat? Lopulta löydän kuitenkin suosikkini. Nyt kesä saa tulla, kun silmätkin ovat suojattuna ja vieläpä aika tyylikkäillä laseilla, vaikka itse sanonkin.

 

Seuraavana suunnitelmissa on kierrellä kauppakeskus Rewellin tarjontaa, joten otan muutaman askeleen torin poikki ja suuntaan kohti uusia kesälöytöjä. Huomaan ensimmäisenä, että Rewelliin on tullut jotain täysin uutta: nimittäin Pentik-myymälä!

Kauniit astiat, tekstiilit ja sisustuselementit ovat ehdottomasti mieleeni, joten uuteen liikkeeseen on aivan pakko pistäytyä. Miten kaiken näin kesäisen ja kauniin keskeltä voi valita jonkin yksittäisen tuotteen? Lopulta päädyn ostamaan muutaman mukin ja upean rantapyyhkeen itselleni sekä ihanat, kuviolliset lakanat ystävälleni lahjaksi.

 

Tori täynnä elämyksiä

Maha täynnä ja shoppailureissu voi jatkua. Illalla on tarkoituksena suunnata ystävän mökille saaristoon kesäillan viettoon, mutta tyhjin käsin sinne ei voi saapua. Olen luvannut hoitaa kaiken tarvittavan illallista varten, joten seuraavaksi on suunnattava kauppahalliin kala- ja herkkuostoksille.

Rewellistä ulos astuessa huomaan, miten torin ympäristö on täynnä elämää näin kesäisin. Niin kiire ei sentään ole, ettenkö ehtisi kierrellä hieman torin kojuja ja tutkia, mitä kaikkea täältä tänä kesänä löytyykään. Asia, johon huomio kiinnittyy välittömästi, on torin upea leikkialue. Tänä kesänä aion ehdottomasti tulla tänne kummilapseni kanssa; voimme viettää päivän leikkialueella temmeltäen, käydä syömässä jätskituutit ja vaikkapa pulahtaa uimaan jollakin läheisistä rannoista.

 

Torilta ei voi lähteä ilman tuoreita mansikoita, ja päädyn ostamaan niiden lisäksi myös toista lempikesäherkkuani: tuoreita herneitä. Otan molempia sen verran reilusti, että voin maistella niitä päivän mittaan ja jotain jää silti mökillekin vietäväksi.

Kauppahallin kautta kesäillan viettoon

Kauppahalli löytyy torin laidalta, ja se on tällä kertaa shoppailupäiväni viimeinen etappi, sillä pian mökki-ilta kutsuu jo. Parasta on ostaa kaikki tarvittavat raaka-aineet mahdollisimman tuoreena, ja siihen kauppahalli on juuri oikea osoite.

Kalaliike Ruotsala Snickarsista ostan tuoretta kalaa pääruokaa varten sekä pienen palan Sundomin savusiikaa maisteltavaksi. Kalan kylkeen tarvitaan tuoreita vihanneksia, jotka nappaan Materietin tiskiltä. Heillä on myös upea valikoima juustoja!

 

Kävelen vielä keskustan halki, kun päivä alkaa pikkuhiljaa kääntyä iltaa kohti. Monet terassit ovat täynnä elämää ja ihmisiä nauttimassa kauniista kesäillasta kylmien juomien äärellä. En tiedä, onko se kuvitelmaa vai totta, mutta luulen tuntevani jopa meren tuoksun keskustaan asti.

Ohitan Fondiksen terassin, josta kantautuu houkutteleva jazz-musiikki. Kävelen lähemmäs ja huomaan, että terassilla on käynnissä Fondis Blues ja Jazz -tapahtuma. Päätän jäädä kuuntelemaan muutaman kappaleen, koska hei aika täydellinen päätös kesäpäivälle keskustassa! Hetki livemusiikkia auringonpaisteessa ja sitten mökkiä kohti.

-Lotta

 

Kuka on Lotta?

Lotta viettää kesälomaansa Vaasassa ja nauttii rennolla asenteella kaupungin tarjoamista elämyksistä. Hän haluaa ottaa kaiken irti Vaasasta – ja tietysti myös sen shoppailumahdollisuuksista.

Vinkki autoilijalle

Nopein reitti ostoksille kulkee Toriparkin kautta. Aivan keskustan sydämessä sijaitseva Toriparkki tarjoaa runsaasti parkkitilaa ja tekee talviseen keskustaan saapumisesta ihanan vaivatonta.