Jääkauden jäljet
Korkearannikko/Merenkurkun saariston maailmanperintökohde on paras paikka maailmassa nähdä ja ymmärtää viimeisimmän jääkauden jälkeistä maankohoamisilmiötä. Yhdessä nämä kaksi aluetta kertovat maapallon historiasta ja siitä, kuinka massiivinen mannerjää muokkasi maisemaa. Nykyään maa kohoaa alueella yhä, ja meren voimat puolestaan vaikuttavat merestä nousseeseen maahan.
Merenkurkun saaristoa voidaankin kutsua jääkauden ulkoilmamuseoksi. Voit nähdä omin silmin jääkauden jälkiä maastossa ja kuinka vanhat satamat ovat jääneet kauaksi rannasta. Lue alta lisää upeiden kuvien kera!
Viimeisin jääkausi Weichsel
Suomi ja Ruotsi ovat muovautuneet moneen kertaan maapallon historian ja jääkausien aikana. Noin 120 000 vuotta sitten ilmasto muuttui hitaasti 5-10 astetta kylmemmäksi kuin nykyisin. Lumi ja jää eivät sulaneet lyhyiden ja viileiden kesien aikana. Ylämailla sijaitsevat jäätiköt kasvoivat suuremmiksi ja muodostivat lopulta mannerjäätikön, joka peitti alleen suurimman osan pohjoisesta pallonpuoliskosta.
Kun mannerjäätikkö oli suurimmillaan 20 000 vuotta sitten, Merenkurkkua peitti kolme kilometriä paksu jääkerros. Jää oli paksuimmillaan juuri täällä, koska Norjan ja Ruotsin tuntureilla kasvanut jää valui valtavan painonsa vuoksi kohti laaksoa, joka muodostui Perämerestä ja Selkämerestä. Massiivinen jää painoi maankuorta täällä alaspäin melkein kilometrin verran.
Kun jää alkoi sulaa, maankuori alkoi pyrkiä takaisin kohti alkuperäistä sijaintiaan – siispä maa alkoi kohota. Matala Merenkurkku oli kuitenkin vielä 250 metriä merenpinnan alla, kun jää oli sulanut kokonaan noin 10 000 vuotta sitten. Suomen rantaviiva oli tuolloin 130-150 kilometriä sisämaahan päin. Vasta ajanlaskumme alussa Merenkurkkuun ilmestyi ensimmäiset luodot, jotka ovat nykyään saariston korkeimmat kukkulat vaatimattomat 20 metriä merenpinnan yläpuolella Södra Vallgrundissa ja Raippaluodossa.
Maankohoamisen mitta - metri sadassa vuodessa
Ennen kuin mannerjää oli kokonaan sulanut, maa oli jo kohonnut 500 metriä. Viimeisimpien mittauksien mukaan maa kohoaa täällä 10 millimetriä vuodessa. Tämä tarkoittaa, että Merenkurkun rantaviivoihin tulee vuosittain lisää maata 150 jalkapallokentän verran! Jo ihmisen eliniän aikana voi nähdä, kuinka rantaviiva siirtyy jopa metrien verran ja kuinka uusia luotoja nousee merestä.
Kasvien ja eläimien täytyy sopeutua jatkuvasti muuttuvaan maisemaan kun merenpohja kohoaa merestä, muuttuen ensin rannaksi ja myöhemmin metsäksi. Samoin ihmisten on täytynyt siirtää satamia kohti syvempiä vesiä ja merkitä venereittinsä tarkoin uusien matalikkojen ja kivien varalta.
Merenkurkun saaristo - aivan kuin toisella planeetalla
Valtava mannerjää raastoi, kulutti ja muovasi allaan maisemaa vuosituhansien ajan. Merenkurkun saaristosta löytyy esimerkiksi silokallioita, joita jää raastoi kuin huono hiomapaperi. Silokallioiden uurteet näyttävät, mihin suuntaan jää on liikkunut.
Kasvava jää kantoi mukanaan myös sekalaista kivimateriaalia, jota kutsutaan moreeniksi. Kun jää alkoi sulaa, se jätti jälkeensä jättimäisiä lohkareita, kiviä ja soraa erilaisiksi muodostelmiksi. Tämä tekee Merenkurkusta yhden maailman kivikkoisimmista saaristoista. Täällä on arviolta 5600 saarta, ja vuosittain merenpinnan yläpuolelle nousee uusia luotoja.
Saaristolaisille kivikot ovat tuttu osa maisemaa, mutta muut eivät ehkä koskaan ole nähneet mitään vastaavaa ja näky salpaa hengen. Erityisesti maailmanperintöalueen eteläisen osan kivikot voivat tuoda mieleen tieteiselokuvan. Onpa kuultu Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) edustajan huokaisevan, että maisema on kuin toiselta planeetalta!
Moreenimuodostelmat ovat selkeitä raitoja maisemassa
Yksi selkeä jääkauden jättämä jälki maastossa on erilaiset moreenimuodostelmat, joita on Merenkurkussa yli 19 000. Täällä yleisimpiä moreenimuodostelmia ovat De Geer -moreenit, poikittaiset ribbed-moreenit ja sukkulamaiset drumliinit.
Vaikka moreenimuodostelmia on kaikkialla maastossa ja merenpohjassa, erityisesti De Geer -moreenit näkyvät parhaiten veden ympäröimänä Svedjehamnin näkötornista katsottuna. De Geer -moreenit rytmittävät maisemaa melko suorina linjoina, ja ne ovat muutaman metrin korkuisia ja noin kilometrin pituisia.
Geologit uskovat nykyään, että De Geer -moreenit syntyivät 200 metrin syvyydessä meressä mannerjään alla, kun jää suli. Jään alla oleva sulavesi kasasi moreeniaineksen harjanteeksi jään reunan mukaisesti. Jään reunasta irtosi myös suuria jäälohkareita, jolloin jään reunan paikka muuttui ja siihen syntyi uusi moreeniselänne. Vuoden pituisen sulamisvaiheen aikana muodostui 3-6 moreenia. Kun maankohoaminen nostaa moreenit merenpinnalle, aallot huuhtovat pois soran ja hiekan ja jäljelle jää vain suuremmat kivet.