Ulkosaariston kohteet
Tilaisuus lähteä retkelle Merenkurkun ulkosaaristoon kannattaa ottaa aina vastaan. Aurinkoisina kesäpäivinä ulkosaaret ovat todellisia paratiiseja.
Tuhannet ainutlaatuiset saaret ovat täynnä kontrasteja: sileitä kallioita, karuja kivikoita sekä reheviä metsiä ja lahtia. Jylhät majakat ja luotsiasemat muistuttavat entisaikojen elämästä. Nykyään saarilla on kesämökkejä, ja useat näistä mökeistä ovatkin entisiä kalastajien tupia. Merenkurkun saaristo on koti myös monille linnuille, jotka runsaslukuisina ovat yksi Merenkurkun nähtävyyksistä. Muistathan myös huomioida kaikki luonnon ihmeet, esimerkiksi viemällä roskasi pois ja antamalla lintujen pesiä rauhassa.
Mikkelinsaarille ja Valassaarille järjestetään kesäisin maailmanperintöristeilyjä, joilla oppaat tarinoivat saarten salaisuuksista. Myös saariston yrittäjät tarjoavat tilauksesta veneretkiä ulkosaariin. Katso saariston veneretkiä tarjoavat yritykset täältä. Oman veneen omistaville suosittelemme maihinnousua esimerkiksi Moikipään tai Fäliskäretin saarten vierasvenesatamissa.
Valassaaret
Kun lähestyt Valassaaria, näet saarten oman punaisen Eiffel-tornin horisontissa. Torni on oikeammin majakka, ja sen on suunnitellut sama firma kuin Pariisin Eiffel-tornin. Valassaaret ovat olleet yksi Björköbyn kyläläisten tärkeimpiä kalastuspaikkoja, ja saarta ovat asuttaneet majankanvartijat ja merivartijat. Nyt majakka toimii automaattisesti, ja Merenkurkun karikkoisia vesiä valvotaan Södra Vallgrundista käsin.
Nykyisin Valassaarilla kuulee lähinnä rikkaan linnuston laulun – tai sitten Ostrobothnia Australis -yhdistyksen lintubongareiden ilahtuneita huudahduksia. Valassaaret ovat muuttolintujen suosittu levähdyspaikka sekä saaristolintujen pesimisalue. Björköbyn kyläläiset ovatkin tehneet saarista lintujen suojelualueen jo vuonna 1948.
Saaren luontopolun varrella voit bongata linnun jos toisenkin ja kokea maankohoamismetsät, jotka ovat erityisiä Merenkurkun saaristolle. Pysythän polulla, jottet häiritse lintuja ja niiden poikasia.
Rönnskär
Merenkurkun kivikkoiset vedet ovat aina olleet petollisia, mutta eivät ainoastaan maankohoamisen vuoksi. Rönnskärin saariston vesissä lepäävät hylyt ovat todisteena tästä. Fäliskäretin saari Rönnskärin saaristossa on ollut luotsitoiminnan keskus. Ennen kuin modernit merikortit ja kaikuluotaus keksittiin, luotsit auttoivat veneet satamiin ja satamista ulos. Fäliskäretin suuri punainen tunnusmajakka eli pooki on Suomen vanhin puinen pooki vuodelta 1784.
Luotsit ja merimiehet asuttivat Fäliskäretiä 200 vuoden ajan, mutta nykyään saaresta huolehtii Metsähallitus. Fäliskäret on suosittu kohde purjehtijoiden ja veneilijöiden keskuudessa, ja saarelta onkin hyvä jatkaa esimerkiksi Selkämeren yli maailmanperintöalueen toiselle puolelle Korkearannikolle. Fäliskäretillä on vierassatama, jossa on mm. yöpymismahdollisuuksia vuokramökeissä ja vuokrattava kokoustila.
Myös Rönnskärin saaristo on pesivien lintujen suosiossa. Ruokit, riskilät ja lapintiirat viihtyvät karuilla ja puuttomilla luodoilla, kun taas pilkkasiivet, tukkakoskelot, tukkasotkat ja harvinaistuneet lapasotkat viihtyvät suojaisemmilla alueilla.
Norrskär
Keskellä Merenkurkkua on Norrskärin saariryhmä jylhässä yksinäisyydessään. Täällä sään ja aaltojen voima saa vaikuttaa vapaasti. Siispä vuonna 1846 Pohjois-Norrskärille rakennettiin mustavalkoinen majakka graniitista ja tiilestä. Yhteensä neljä majakanvartijaa katseli majakan syttymistä aina vuoteen 1987 saakka, jolloin majakka oli Suomen viimeisin miehitetty majakka.
Vuosikymmenten ajan myös luotsit asuivat karulla ja lähes puuttomalla saarella, ja toisen maailmansodan aikana paikka toimi sotilastukikohtana. Näiltä ajoilta on merkkinä bunkkereita, aseita ja vanha kasarmi.
Nykyään alueesta huolehtii Metsähallitus, ja vanha luotsiasema on muutettu lintuasemaksi. Vanhat kalastajien tuvat, jotka olivat ennen osa kaukaista kalastajakylää, ovat nyt kalastajien jälkeläisten hyvin huolehdittuja kesämökkejä.
Vaikka Norrskär on karu ja tuulinen, linnut pitävät siitä. Vesilinnut kuten kirjavat karikukot ja vesipääskyt viihtyvät lahtien rehevillä niityillä. Yli 50 lintulajia kutsuu Norrskäriä kodikseen Merenkurkun pitkinä ja valoisina kesinä.
Mikkelinsaaret
Mikkelinsaaret olivat asutettuja pitkään, ja viimeinen asukas oli 90-vuotias Ida Lundberg, joka asui Mikkelinsaarilla aina 1990-luvun loppuun asti. Siihen mennessä Mikkelinsaarilla oli ollut vakituista asutusta 160 vuoden ajan. Idan ja monien muiden asukkaiden tarinat on kirjoitettu muistiin. Tarinat kertovat muun muassa kuinka viekkaat viinan salakuljettajat ostivat ensimmäisen moottoriveneen ja kuinka talvisodan aikana vuonna 1939 vahtimiehet pitivät vahtia kuusen latvassa.
Mikkelinsaarilla on ollut enimmillään 35 asukasta, jotka asuivat saarilla lähes ympäri vuoden. Mutta jo 1500-luvulla Kummelskärin saarella kävi ensimmäisiä kalastajia ja metsästäjiä. Tuolloin Kummelskär oli vasta noussut merestä maankohoamisen seurauksena. Noilta ajoilta on yhä merkkejä saaren luontopolun varrella: salaperäisiä jatulintarhoja, ryssänuuneja ja kompassiruusuja.
Kummelskärin saarella on nykyään luontoasema, joka on entinen merivartioasema. Saaren suojaisella etelärannalla on vierasvenesatama. Luontoaseman näkötornista voit katsella ainutlaatuista maisemaa, joka on päässyt Unescon maailmanperintölistalle.
Molpehällorna
Noin 1600-luvun puolivälissä maankohoaminen nosti merestä neljä luotoa Merenkurkun saariston eteläosassa. Yhdelle luodoista rakennettiin jo vuonna 1668 Suomen ensimmäinen vippipooki: puinen rakenne, jonka avulla voitiin vetää korissa palava merkkituli kymmenen metrin korkeuteen varoittamaan vaarallisista vesistä. Vippipookin majakanvartijan elämästä kertoo legenda Jakob Rautiosta, hänen tulisesta rakkaustarinastaan ja lopulta traagisesta kuolemastaan vuoden 1808 sodassa.
Neljä luotoa kasvoi lopulta yhteen, ja muodostivat Molpehällornan saaren, joka oli tärkeä Merenkurkun saariston merivartiostolle muutaman vuosikymmenen ajan 1900-luvulla. Nykyään saarella vierailevat lähinnä linnut, mutta niille paikka on todellinen paratiisi. Karujen niittyjen, kivenlohkareiden ja katajikkojen ohella saarella on reheviä maankohoamismetsiä sekä matalia flada- ja kluuvijärviä, jotka tarjoavat ravintoa ja suojaa esimerkiksi alueen linnustolle.