Ohita valikko
Takaisin museoiden etusivulle Takaisin museoiden etusivulle

6.9.–7.12.2025

Kuntsin modernin taiteen museo

12 € / 7 € / 0 €

Jan-Olof Mallander - Extended Play

Taiteilija, taidekriitikko, galleristi ja taiteen keräilijä Jan Olof Mallander (s.1944) on suomalaisen taidemaailman elävä legenda 1960-luvulta lähtien. Hän oli keskeisesti vaikuttamassa kansainvälisen avantgarden, Fluxuksen ja undergroundin rantautumisessa Suomeen. Hänen varhaistuotantonsa minimalismi ja käsitetaide toi yhteen myös poikkitaiteellisia yhteisöllisiä tapahtumia, happeningeja. Mallander oli perustamassa1970-luvun alussa syntynyttä merkittävää taiteilijaryhmää Elonkorjaajat.

Mallanderin perustama galleria Cheap Thrills Helsingissä toimi tapahtumien keskuksena 1970-luvulla. Halvat Huvit esittelivät valokuvataidetta, sarjakuvia, installaatioita, postikorttitaidetta, käsitetaidetta ja performansseja – tämän päivän nykytaiteen itsestäänselvyyksiä. Elonkorjaajien ensimmäinen näyttely nähtiin puolestaan vuonna1972 Vaasan Taidehallissa. Ryhmän toiminta oli olennainen osa Mallanderin uraa. Taidekriitikkona hän ehti vaikuttamaan sekä Suomessa että Ruotsissa, ja esitteli teksteissään kansainvälisen taiteen uusimpia ilmaisumuotoja.

Kuntsin modernin taiteen museoon koottu taiteilijan laaja yksityisnäyttely esittelee hänen vaikutustaan useissa eri rooleissa. Näyttelyn nimiteos, Swanljungin kokoelmaan kuuluva Extended Play (1968) on käsitetaiteen klassikko, joka ääniteoksena heijastaa aikakauden poliittista ilmapiiriä. Mallanderin oman taiteellisen tuotannon lisäksi näyttelyssä nähdään valikoima hänen keräämästään taidekokoelmasta, joka sisältää kansainvälisiä ja suomalaisia taiteilijoita lähes 300 teoksen kokoelmana. Se on syntynyt kiinnostuksesta itämaisiin uskontoihin ja filosofiaan ja oman henkisen kasvun toteuttamiseen.

Näyttelyn tuottaa Vaasan museot ja se nähdään ainoastaan Kuntsin modernin taiteen museossa. Sen kuratoi näyttelypäällikkö Maaria Salo yhteistyössä taiteilijan kanssa.

 

J. O. Mallander, Extended Play: Two pieces by J.O. Mallander, 1968. Kuntsin modernin taiteen museo, Kokoelma Swanljung. Kuva: Noora Lehtovuori.