Tanssitaiteen toimijoita
Malviniemi Company on nykytanssiryhmä, joka perustettiin vuonna 2011. Ryhmän taiteellisena johtajana toimii koreografi ja tanssija Mia Malviniemi. Heidän tavoitteenaan on luoda vuosittain tanssiesitystuotantoa näyttämölle sekä tehdä paikkasidonnaisia esityksiä. Malviniemi Company tuottaa myös monimuotoisia soveltavan tanssitaiteen sisältöjä ikäihmisille. Ryhmä toimii Pohjanmaan sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueilla.
Pohjanmaan tanssin aluekeskus on syntynyt vuonna 2010, ja on siitä lähtien ollut osana maanlaajuista tanssin aluekeskusverkostoa. He toimivat Pohjanmaan sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueilla. Keskus pyrkii edistämään tanssitaiteilijoiden työllistymistä ja heidän työskentelymahdollisuuksia Pohjanmaan kolmen maakunnan alueella. Tämän lisäksi heidän tavoitteenaan on lisätä tanssin näkyvyyttä ja tasapuolista saatavuutta jokaiselle. Aluekeskus järjestää muun muassa vierailuja, seminaareja ja työpajoja, sekä toimii tanssin välittäjäorganisaationa sekä tiedotuskeskuksena.