Ohita valikko
Käsi kädessä

Kulttuurinen vanhustyö

Kulttuurinen vanhustyö on toimintaa, jota tuotetaan kulttuuripalveluiden ja ikäihmisten palveluiden rajapinnassa. Parhaassa tapauksessa luomme edellytykset saumattomalle moniammatilliselle yhteistyölle, jossa saamme hyödynnettyä kaikkien eri osapuolten osaamista mahdollisimman kattavasti.

Kulttuuripalvelut toimii laaja-alaisesti yhteistyössä kolmannen sektorin kulttuuritoimijoiden, museoiden, kirjastojen, teatterien ja erilaisten tapahtumien kanssa. Yhteistyö mahdollistaa monipuolisen ja laadukkaan kulttuuritarjonnan, edesauttaa kulttuurin saavutettavuutta, taiteilijoiden ja ikäihmisten kohtaamista sekä yhteisöllisyyden kehittymistä. Toimintaa kehitetään kulttuuripalveluissa vahvassa yhteistyössä ikäihmisten tulosalueen sekä paikallisten ammattitaitelijoiden ja kulttuurialan toimijoiden kanssa

Kulttuurisen vanhustyön tärkeimpiä tavoitteita ovat:
• viedä taidetta ja kulttuuria ikäihmisille, joiden sitä on muuten vaikea saavuttaa
• työllistää ammattitaiteilijoita ikäihmisten palveluiden pariin
• juurruttaa taide ja kulttuuri osaksi ikäihmisten arkea
• tehdä ikäihmisiä näkyväksi ja kuuluvaksi yksilöinä omassa asuinympäristössään ja ympäröivässä yhteiskunnassa
• ennen kaikkea mahdollistaa mielekäs, arvokas ja iloinen vanhuus

ARMAS-festivaali

Ikääntyneiden ääntä nostava valtakunnallinen ARMAS-festivaali järjestetään viimeisen kerran tuttuun tapaan Vaasassa 1.-14.10. 2023. Vuoden 2024 alusta Armas järjestetään jatkossa kevätfestivaalina maaliskuun kahden viimeisen viikon aikana. Festivaalipäivät tulevat olemaan jatkossa 18.–31.3.

Festivaalin aikana tehdään osallistavia videoita, järjestetään näyttelyitä, luentoja ja työpajoja sekä tuodaan taide ja kulttuuri lähelle, missä ikinä ikäihminen onkaan.

ARMAS tekee ikääntymisen teemoja näkyväksi taiteen keinoin. Ainutlaatuinen tapahtumakokonaisuus yhdistää taiteilijoita, taidealan toimijoita, taidelaitoksia, vanhustyön järjestöjä sekä kunta-alan toimijoita.

ARMAS tavoittelee oman näköisen vanhuuden esilletuontia, jossa ei ole rajoja olemiseen tai tekemiseen sekä iloista ja energistä festivaalia. Vaasan kaupungin kulttuuripalvelut ottaa osaa tapahtumaan vuosittain.

Vaasan Armas-festivaalin ohjelman löydät täältä.

Mukana valtakunnallisessa ARMAS -verkostossa on jo useita kymmeniä kuntia.

Seuraamalla ARMAS-festivaalin aihetunnisteella #armasfestivaali löydät kuvia eri paikkakuntien tapahtumien fiiliksistä ja menoista. Valtakunnallisesta tapahtumasta löytää tietoja osoitteesta: http://armasfestivaali.fi/

 

Korttelikerhot

Korttelikerhomme toimivat kohtaamispaikkana asuinalueiden ikäihmisille ympäri Vaasaa. Tavoitteenamme on tavata rennossa ilmapiirissä ja tutustua uusiin ihmisiin. Kerhojemme teemat vaihtuvat viikoittain ryhmäläisten toiveiden mukaisesti.

Lisätietoja:
Kulttuuriohjaaja Johanna 040  530 4739

Kulttuurikummi

Erilaiset kulttuurialan yhdistykset ja oppilaitokset voivat ottaa vaasalaisen palvelutalon, vanhainkodin tai kaupunginsairaalan osaston kummikohteekseen ja vierailla siellä säännöllisesti muutaman kerran vuodessa. Kummitoiminta on täydentävää kulttuuripalvelua.

Tällä toiminnalla tuotetaan kulttuurillista hyvinvointia ympärivuorokautisessa hoidossa oleville vanhuksille ja heidän omaisilleen. Lisäksi toiminnasta pääsevät osallisiksi paikkojen lähiympäristöissä kotona asuvat vanhukset. Toiminnalla tuetaan myös henkilökunnan jaksamista ja yhteisöllistä arkea.

Kummiyhteisöt saavat vapaaehtoistyöstään hyvää mieltä, hyvän foorumin esiintymisille ja kiitollisen yleisön. Toimintaa on tarkoitus kehittää niin, että kaikissa kaupungin vanhusten hoitopaikoissa olisi ainakin yksi kummiyhteisö.

Kulttuuripalvelut haastaa kulttuuritoimijat mukaan kulttuurisen vanhustyön vallankumoukseen. Ota rohkeasti yhteyttä ja lähde tekemään hyvää.

Kulttuurikaveri

Haluatko Kulttuurikaveriksi?

Kulttuurikaverit ovat koulutettuja, vapaaehtoisia vaasalaiseen kulttuuritarjontaan perehtyneitä vertaisohjaajia.

Monilla paikkakunnilla kulttuurikaveritoiminta on keskeinen osa kulttuuritoimijoiden yleisötyötä. Sillä voidaan saada uusien kulttuurikävijöiden lisäksi aktiivisia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Vaasassa toiminta alkoi alkuvuodesta 2019 ja kehitämme toimintaa edelleen.

Kulttuurikavereiden tehtävänä on toimia rohkaisijoina, oppaina ja kavereina erityistä kannustusta tarvitseville ihmisille, joiden ei muuten tulisi lähdettyä kulttuurikohteisiin. Kulttuurikaveritoiminnan taustalla on ajatus siitä, että kulttuurin kuuluu olla kaikkien saatavilla.

Kulttuurikaverin kanssa voi mennä ilmaiseksi tai alennuksella teatteriin, konserttiin, museoon tai näyttelyyn sekä erilaisiin tapahtumiin. Kulttuurikaverin voi pyytää seuraksi joko itselle, tutulle tai ryhmälle.  Kulttuurikaverin seura on ilmaista, mutta omat matkansa tai alennuslipun kukin kustantaa itse.

Lisätietoja:
Kulttuurituottaja Geir, puh. 040 1563227

Lucia-mummo

Kenestä kruunataan vuoden Lucia-mummo?

Lucia-mummoäänestys järjestetään vuosittain marraskuussa.

Lisätietoja Vaasan Lucia-mummon Facebook-sivulta.

Hyvinvointitreffit

Senioreiden hyvinvointitreffit (65+)

Aika: Syyskuun alussa perjantaisin klo. 13-14.30

Paikka: Vuorikeskuksen kokoushuone

Ryhmä tarjoaa mielekästä tekemistä, virkistävää seuraa ja uusia näkökulmia hyvinvoinnin vaalimiseksi. Tutustumme alueen toimintamahdollisuuksiin, esimerkiksi hyvinvoinnin, kulttuurin ja liikunnan tarjontaan. Etsimme uusia alueita ja ideoita oman hyvinvoinnin tueksi. Ryhmä alkaa helmikuussa ja syyskuussa.

Ilmoittaudu ryhmään! Kulttuuriohjaajat, puh. 040 868 4672, 040 530 4739 Ryhmään mahtuu n. 10 hlöä. Tapaamiskertoja on 10-13.

Neulekahvila

Neulekahvila (65+)

Aika: Maanantaisin klo. 13-15

Paikka: Ruukinkartanon vanhatalo

Tule viihtymään Neulekahvilaan käsitöiden ja kahvin kera. Jos sinulla ei ole omaa käsityötä, voit osallistua käsityöprojekteihin, joita ryhmässä valmistetaan erilaisia hyväntekeväisyyskohteita varten.

Kulttuuriohjaajat, puh. 040 868 4672

Kulttuurikamari

Kulttuurikamari (65+)

Kulttuurikamari-ryhmät toimivat eri puolilla kaupunkia kohtaamispaikkana ikäihmisille. Tavoitteena on tavata rennossa ilmapiirissä ja tutustua uusiin ihmisiin sekä saada vaihtelua arkeen. Kerhojen teemat vaihtuvat ryhmäläisten toiveiden mukaisesti: eri alojen vierailijoita, keskustelutuokioita, muistijumppaa ja pieniä askarteluja. Ryhmään osallistuminen edellyttää omatoimisuutta toimintakykyä ja vuorovaikutustaitoja.

Ilmoittaudu ryhmään! Kulttuuriohjaajat, puh. 040 530 4739, 040 868 4672

  • Haluaisitko nauttia kulttuurista, mutta yksin ei tule lähdettyä? Nyt voit soittaa kulttuurikaverin seuraksi!