Kestävä matkailu on toimintaa, joka huomioi taloudelliset, sosio-kulttuuriset ja ympäristölliset vaikutukset siten, että matkailijoiden, matkailukohteiden, ympäristön ja paikallisväestön tarpeet oin huomioitu nyt ja tulevaisuudessa. Käytännössä kestävä matkailu ja vastuullisuus voivat näkyä matkailuyrityksessä esimerkiksi matkailuyrityksen jätteiden kierrätyksessä, lähellä tuotetun ruuan tarjoamisena sekä paikallisten työllistämisenä.
Kestävä matkailun edistäminen on meidän kaikkien yhteinen asia
Me Visit Vaasassa teemme parhaamme kohti kestävän matkailun tavoitetta ja pyrimme toiminnallamme turvaamaan ainutlaatuisen ympäristömme ja kulttuuriperintömme säilymisen myös tuleville sukupolville. Niistä huolehtiminen on meidän kaikkien yhteinen asia.
Vastuullinen matkailu lähtee pienistä teoista – pienillä teoilla ja tiedon jakamisella pyrimme kantamaan kortemme kekoon kestävämmän matkailun puolesta. Siispä olemme koonneet tälle sivulle vinkkejä ja neuvoja vastuullisille ja ympäristöystävälliselle matkailijoille. Poimi vinkit talteen ja matkaa vastuullisesti Vaasan seudulle!
Miten sinä voit edistää kestävää matkailua Vaasan seudulla?
Olemme listanneet alle Vaasan seudun matkailuyritykset, jotka ovat suorittaneet Visit Finlandin STF- ohjelman ja/tai yritykset, joille on myönnetty kestävää matkailua tukeva ympäristösertifikaatti.
Saavu ja liiku kestävästi
-
INGSVA
-
Mini-Lifti -yhteiskäyttöautot
Mini-Lifti on kaikkien vaasalaisten yhteinen auto. Arkipäivisin autot ovat kaupungin työntekijöiden käytössä, mutta iltaisin ja viikonloppuisin niitä voi vuokrata vapaasti kuka tahansa.
https://www.vaasa.fi/asu-ja-ela/liikenne-ja-kadut/mini-lifti-yhteiskayttoautot/
-
Kaksi maata, kaksi kaupunkia ja välissä upea Merenkurkun saaristo – sadat matkustajat kulkevat päivittäin Wasalinen kuljettamana Uumajan ja Vaasan välillä.
Wasalinen uusi alus Aurora Botnia on suunniteltu ja rakennettu varta vasten Vaasa – Uumaja -reitille. Sen lisäksi, että alus on varustettu uusimmalla ympäristöteknologialla ja hyödyntää uusiutuvaa energiaa, ollaan panostettu kierrätettyihin materiaaleihin asiakastilojen ja hyttien sisustuksessa. Mm. ravintoloiden pöydät ja tasot on valmistettu kierrätysmuovista ja hyttien matoissa on käytetty vanhoista kalaverkoista tuotettua kuitua.
Majoitu vastuullisesti
-
Ekologinen ja hiilineutraali GreenStar-ketju on avannut uuden hotellin Vaasaan, vain lyhyen kävelymatkan päähän matkakeskuksesta ja torilta. Valoisat huoneet on sisustettu suomalaisella puulla sekä ympäristöystävällisillä materiaaleilla. Laadukkaat, joutsenmerkityt sängyt ja hyvin eristetyt ikkunat tarjoavat rauhalliset unet. Aulassa on tarjolla ilmaista luomukahvia ja -teetä. Hotellissa voi pestä pyykkiä ja lämmittää omia eväitä. Parkkipaikalla on sähköautojen latauspisteet.
+358 10 423 9393
vaasa@greenstar.fi
-
Hotel Astor Wasa sijaitsee Vaasan keskustassa vastapäätä matkakeskusta!
Korkeatasoinen hotelli Vaasan keskustassa, jossa kaikki 49 huonetta on yksilöllisesti sisustettuja ja uniikkeja.
Meillä nautit hyvästä palvelusta ja paikallisista herkuista kansainvälisessä tunnelmassa.
Hotellin erikoisuutena on, että useassa huoneessa on oma sauna.
Omalla autolla saapuvat saavat auton edullisesti läheiseen parkkihalliin, mistä löytyy myös sähköautojen latauspisteet.
+358 6 326 9111
astor@astorvaasa.fi
-
Meillä on 30 hyvin varustettua hotellihuonetta. Kahdessa sviitissämme on olohuone, makuuhuone ja sauna. Kaikissa huoneissa hiustenkuivain, minibaari, vedenkeitin sekä silityskeskus höyryraudalla. Yleinen sauna hotellivieraidemme käytettävissä. Auton voi pysäköidä maksutta aivan hotellin pihassa.
+358 6 823 8400
sales@hotelredgreen.fi
-
Vain kivenheiton päässä Vaasan keskustasta!
Tervetuloa uniikkiin ja rauhalliseen hotelliimme, missä yhdistyy loistava sijainti ja erinomaiset kokous- ja ravintolatilat.
Huoneemme ovat tilavia ja osassa huoneista on oma sauna ja minikeittiö.
Auton saatte parkkiin veloituksetta joko hotellin pihaan tai 35 paikkaiseen autotalliimme. Hotellin erikoisuutena on, että tarjoamme iltapalan vieraillemme ma-to välillä.
Hotellissamme uudet ja modernit kokoustilat, jotka on varusteltu viimeisimmällä teknologialla.
+358 6 328 8200
info@vallonia.fi
-
Original Sokos Hotel Royal
Kuin pieni kaupunki kaupungissa
Vuosina 2023–25 täysin uudistuva Original Sokos Hotel Royal on aivan kuin pieni kaupunki kaupungissa; paikallisten ja matkailijoiden dynaaminen kohtaamispaikka. Nauti ravintoloidemme palveluista, tapaa ystäviä tai tee töitä näyttävän aulamme energisessä tunnelmassa. Kävele ilmasiltaa pitkin elokuviin ja ostoksille tai nauti upealla kattokerroksen saunaosastolla lempeistä löylyistä ja huikeista maisemista yli merellisen Vaasan. Tämä on kerros, jonne kaikki haluavat.Tervetuloa aurinkoiseen Vaasaan! Meillä sinua palvellaan hymyssä suin, energisellä otteella, onnellisia hotellielämyksiä luoden.
+358 20 123 4619
royal.vaasa@sokoshotels.fi
https://www.sokoshotels.fi/fi/vaasa/original-sokos-hotel-royal-vaasa
-
Original Sokos Hotel Vaakuna Vaasa
Original Sokos Hotel Vaakuna, Vaasa -Maakunnan makein hotelli!
Tervetuloa Suomen parhaaseen Original-hotelliin!
Vaasan Vaakuna on tasokas ja persoonallinen hotelli kaupungin sydämessä. Sijainti torin laidalla ostoskeskuksen yhteydessä tarjoaa sinulle loistavat ostosmahdollisuudet. Maailmanperintöalue, saaristo ja luonto, ovat Vaasan ja sen ympäristön helmi. Tätä luonnonläheisyyttä haluamme sinun kokevan myös vieraanamme.Vaasan Vaakunassa haluamme yhä enemmän erottautua massasta, tehdä asioita suurella sydämellä ja olla originelli. Toivotamme sinut tervetulleeksi vieraaksemme, täällä sinä olet meille numero yksi! Vinkki sinulle: hotellimme teemahuoneet ovat ehdottomasti kokemisen ja näkemisen arvoisia!
+358 (0)20 780 8800, (0)20 780 8850
sales.vaasa@sokoshotels.fi
https://www.sokoshotels.fi/fi/vaasa/sokos-hotel-vaakuna-vaasa/
-
Tässä Vaasan kävelykeskustan kulmilla sijaitsevassa hotellissa on helppo viihtyä ja nauttia rennosta kaupunkielämästä. Hotellin laajennusosan uudet, upeasti sisustetut huoneet ja uudet tapahtumatilat luovat monipuolisen kokonaisuuden kaikkiin tarpeisiin.
+358 300308460
vaasa@scandichotels.com
-
Rauhallinen hotelli upeissa merimaisemissa kätevän matkan päässä Vaasan keskustasta. Suuri maksuton pysäköintialue, monipuoliset palvelut, tilavat huoneet ja viereinen Tropiclandia-kylpylä takaavat viihtyisän vierailun.
+358 300 308461
waskia@scandichotels.com
https://www.scandichotels.fi/hotellit/suomi/vaasa/scandic-waskia
Vieraile kestävissä matkailukohteissa
-
Cornelia on lifestyleputiikki, jossa on ihana sekoitus maalaistunnelmaisia vaatteita ja sisustusesineitä. Liikkeestä löytyy myös kahvila.
+358 45 855 5433
info@cornelia.fi
-
Tule ja ylläty monista jatkuvasti vaihtelevistä näyttelyistä! Käy esim. Itäisessä talossa, joka on 40-luvulta säilytetty koti. Taloissa on myös tekstiili- ja vanhojen moottoripyörien näyttely. Kävele viikinkipolkua pitkin ja näe vanhoja hautoja ja talonperustoja.
1940-luvun tyyliin sisustetussa viihtyisässä ja vanhanaikaisessa kahvilassamme voit nauttia kupiliisen hyvää kahvia ja kotona leivottua kahvileipää. Viettele itsesi herkuilla, kuten rapeilla vohveleilla mansikkahillon ja kermavaahdon kera. Kahvilassa on myös kotiteollisuusnurkka, josta varmasti löydät jotain kotiinvietävää.
Meillä voit kokea ikimuistoisen yöpymisen Brita Härtullin syytinkituvassa joka on sisustettu 1800-luvun tyyliin.
Tilauksesta otamme myös vastaan ryhmiä ympäri vuoden.
+358 40 667 9879
info@klemets.fi
-
Tislaamo täynnä tarinoita, tuoksuja ja makuja – Kyrön vierailukeskus sijaitsee tislaamollamme kuvankauniissa kylässä Isossakyrössä leppoisana virtaavan Kyrönjoen rannalla.
Olemme avoinna lauantaisin ja ryhmävarauksille ympäri vuoden. Keittiömme ruokaa on saatavilla ainoastaan ryhmille ennakkovarauksesta.
Vierailukeskuksella kuulet Kyrön tarinoita tislaamokierroksilla, pääset maistelemaan herkullisia rukiisia tuotteitamme tastingeissa, ja tietenkin, maistuvia rukiisia cocktaileja ravintolassamme.
Vierailukeskuksella näet myös vaihtuvia paikallisten taiteilijoiden taidenäyttelyitä, ja onhan meillä myös pieni kauppa, josta voi ostaa kaikenlaista kyrömäistä.
Tervetuloa kylähän meille!
Tarkista aukioloajat yrityksen nettisivulta.
Voit myös vierailla virtuaalisesti.
visit@kyrodistillery.com
-
Tervetuloa Maailmanperintöporttiin – Merenkurkun saariston maailmanperintöalueen vierailukeskukseen!
Maailmanperintöportilla tutustut Merenkurkun saariston maailmanperintöön, joka on maailman paras paikka kokea viimeisimmän jääkauden jälkeinen maankohoaminen! Listassa on vierailukeskuksemme tiivistettynä.
- Infoaulassa saat yleiskatsauksen maailmanperinnöstämme tekstien, videoiden, animaatioiden ja esitteiden avulla ympäri vuoden ja veloituksetta.
- Avoin galleria Arte Mare esittelee paikallisten taiteilijoiden töitä ympäri vuoden ja veloituksetta.
- Päänäyttely Weichsel kertoo maailmanperinnön tarinaa eri aistein pientä pääsymaksua vastaan.
- Puoti on auki kesäisin ja myy maailmanperintötuotteita ja tuliaisia.
- Pakopeli Merenkurkun merihirviö on varattavissa verkossa ympäri vuoden.
- Opastukset ja esitykset ovat varattavissa asiakaspalvelustamme ympäri vuoden.
Suomen pisin silta, Raippaluodon silta, kohoaa vierailukeskuksen vieressä. Se on oiva kohde virkistävälle kävelylle ja maisemien ihailulle.
Tarkemmat tiedot aukioloajoista, palveluista ja hinnastoista löydät maailmanperintöportin kotisivulta.
Jos nälkä yllättää, voit ruokailla ja kahvitella ravintola Bernyssä, joka toimii samassa rakennuksessa ympäri vuoden. Löydät Bernyn kotisivut ja aukioloajat täältä.
+358 50 3466 200
info@kvarken.fi
-
Stundars on suuri ulkomuseo Sulvan kylässä, n. 15 kilometriä Vaasasta etelään. Museo näyttää millaista ruotsinkielisen Pohjanmaan maaseudulla on ollut aikakaudella 1870–1920, Oravaisten ja Pirttikylän välillä. Museo keskittyy talonpoikaiskulttuuriin, käsityöläisiin, sekä kansakunnan köyhempiin.
Tule katsomaan, missä pohjalaiset esi-isät nukkuivat, mitä söivät ja mille nauroivat – kuinkahan he mahtuivat lyhyisiin kerrossänkyihin? Pesemme ehkä pyykkiä vanhaan tapaan, kun olet vierailulla, tai ehkä olemme keittäneet pannukahvia pyykkitulen yllä ja saat maistaa sitä? Tai ehkä haluat vain kuljeskella ympäriinsä rauhallisessa museokylässä ja melkein, melkein kuulla harmaiden seinien kuiskaavan? Museoalueella sijaitsee noin 70 rakennusta, mm maalaiskauppa, koulu, talonpoikaistalo ja käsityöläistupia.
Kesäsesonki: Aukioloaikoina ovet museotupiin, näyttelyihin sekä leikkitiloihin ovat avoinna. Silloin paikalla on asiantuntevaa henkilökuntaa, joka voi kertoa ja näyttää millaista elämä oli Pohjanmaan maaseudulla yli sata vuotta sitten. On paljon jännittävää mitä voi kokea Stundarsissa! Kesäsesongin jokaisena päivänä järjestetään eri toimintaa ja opastettuja kierroksia museokylässä. Näihin osallistuminen kuuluu hintaan.
Nauti historiallisesta miljööstä ympäri vuoden: Olet tervetullut tutkiskelemaan museokylää vuoden ympäri. Stundarsin museoalue tarjoaa oivan kävelyreitin historiallisessa ympäristössä, maatilojen, kyläkoulujen ja mäkitupien lomassa. Stundarsinpolun kautta pääsee myös helposti Söderfjärdenin vaellusreitille, missä voi tutustua meteorikraatteriin ja kiivetä lintutorniin. Lisäksi Stundarsin kävelyreitti on osa Pyhän Olavin vaellusreittiä Pohjanmaalla. Tervetuloa nauttimaan kävelystä koiraystävällisessä Stundarsissa.
Museo torstait: Museossa järjestetään torstaisin syksyllä, talvella ja keväällä opastuksia ja muuta ohjelmaa klo 12-15, ilmoituksen mukaan. Lähempiä tietoja ohjelmasta löydät kalenteristamme Facebook-sivultamme ja instagram-tililtä. Museotorstaisin vapaa sisäänpääsy.
Päiväkoti- ja kouluryhmille: Keväisin, syksyisin ja joulun aikaan Stundarsissa käy tuhansittain päiväkotilapsia ja koululaisia. Museokylässä voimme järjestää ohjelmaa ryhmän omien tarpeiden mukaan, kiinnostuksen kohteen ja opetussuunnitelman mukaan.Voimme tarjota runsaasti opettavaisia, museopedagogisia aktiviteetteja parhaan kokemuksen saavuttamiseksi lapsille ja nuorille.
Ryhmille: Stundars on myös suosittu ja inspiroiva miljöö kokousten, työpaikan tyky- tai tyhy-päivän, kurssien ja muiden ohjelmien järjestämiseen.Halutessanne tarjoilua, aina iltapäiväkahveista kolmen lajin illalliseen, tulee ensin ottaa yhteyttä Ravintola Hemmeriin tilan varaamiseksi ja menyn päättämiseksi. Stundars voi sitten tarjota laajan ja vähän erilaisen kattauksen ohjelmista, opastuksista, kilpailuista tai kokemuspaketin saadaksenne päivästä mielenkiintoisen ja opettavaisen.
+358 6 5709 9000
info@stundars.fi
-
Söderfjärdenin meteoriihi on ainutlaatuinen vierailukeskus keskellä Suomen kauneinta meteoriittikraatteria
- Moniulotteinen näyttely joka havainnollistaa Söderfjärdenin vähintään 520 miljoonaa vuotta pitkää historiaa
– meteoriitin törmäyksestä nykypäivän maanviljelys- ja Natura-2000 alueeseen. - Korkeatasoinen tähtitieteellinen observatorio, jossa kaukoputkella voi tutkia
taivaankappaleita miljoonien valovuosien päässä maailmankaikkeudessa - Lintutorni keskellä Suomen tärkeintä kurkien levähdyspaikkaa
- Kahvila vanhassa riihiympäristössä
- Aurinkokunnan malli, Söderfjärdenin kraatterimalli ja maapallon aikajana TellusTimeLine
- Meteoriittinäyttely ja maatalouskoneiden näyttely
- Energiakellari – omaa uusiutuvaa energiatuotantoa auringon ja tuulen voimalla
Näyttelyn aikavaraukset ryhmille voidaan suorittaa online.
Yksityiset ja pienet seurueet ovat tervetulleet näyttelyn yleisinä aukioloaikoina. Näyttelyn esittää aina pätevä kraatteriopas. Lintutorni ja ulkonäyttely ovat vapaasti käytettävissä ympäri vuorokauden ja vuoden.
+358 50 556 5199
meteoria@sundom.fi
- Moniulotteinen näyttely joka havainnollistaa Söderfjärdenin vähintään 520 miljoonaa vuotta pitkää historiaa
-
Totttesundin kartano on kaunis ja historiallinen paikka, joka sopii hyvin erilaisiin tilaisuuksiin. Ilmapiiri ja luonnon läheisyys tekevät vierailusta ikimuistoisen.
Kartanon läheisyydessä on noin 4 km pituinen luontopolku, joka Parkenin kautta vie Bytesholmin niemeen. Vaellus veden äärellä! Reitin varrella on taukopaikkoja ja grillikota. Matkan varrella on myös kysymysrasteja, joissa voi hieman testata historian tuntemustaan.
Kartanossa on esillä useita näyttelyjä mm. Aseiden salakuljetus – Equity laivalla, Sibeliuksen häät sekä pienoismalli kartanoalueen rakennuksista ja ympäristöstä 1800 -luvun puolivälissä.
Kartanon tiloja on varattavissa (vähintään 10 hengen ryhmille) esimerkiksi häät, syntymäpäiväjuhlat, valmistujaisjuhlat, kastejuhlat, koulutukset, virkistyspäivät yhteisöille ym.
Voimme tarjota kahvitukset kotileivonnaisineen, ruokailut, ulkoiluharrastuksia sekä opastuskierros kartanossa. Räätälöimme tapahtuman ja kokemuksen toiveidenne mukaan.
Vuoden aikana järjestämme omaa toimintaamme esim. kartanolounaita, historiallisia päivällisiä, teatterikuvaelmia, haamuvaelluksia, perhepäiviä, opastuksia. Seuraa tapahtumiamme sosiaalisessa mediassa.
Vain 30 minuutin ajomatka Vaasasta.
Tottesundin kartanon perinteet ulottuvat aina 1600-luvulle saakka. Se on toiminut aikaisemmin everstin asuinpaikkana ja sittemmin 1900-luvun jälkipuolella ja 2000-luvun alussa hallintorakennuksena. Kartanoon voi tutustua parhaiten kesäaikaan kääntymällä Maksamaan kirkonkylästä Tottesundiin. Heinäkuussa mahdollisuus myös opastettuihin kierroksiin.
+358 40 1896 882
info@klemets.fi
-
Wasa Teatteri on ruotsinkielinen teatteri Vaasassa. Teatteri perustettiin vuonna 1919 ja siitä lähtien se on ollut merkittävä kulttuurinäyttämö alueella. Painottaen monipuolisen näyttämötaiteen tarjoamista, mukaan lukien teatteriesitykset, musikaalit ja muut näyttämötapaukset, Wasa Teatteri pyrkii rikastuttamaan kulttuurista elämää yhteisössä. Teatteri on vakiinnuttanut asemansa luovuuden ja ilmaisun paikkana, ja sen tuotanto kattaa usein sekä klassisia että nykyaikaisia teoksia.
+358 6 320 9330
info@wasateater.fi
Syö vastuullisesti
-
On aika ottaa kebab tosissaan.
Me olemme Babista, joukko uuden kebab-kulttuurin luomiseen omistautuneita tekijöitä. Haluamme nostaa kebabin siihen asemaan, mihin sen tuhatvuotinen perinne oikeuttaa. Tarjoamme kebabia, joka on tehty intohimolla ja ylpeydellä. Grillaamme vartaamme mehevän täyteläisiksi, lihamme on ensiluokkaista, kasviksemme ja yrttimme ovat vastaleikatun tuoreita ja valmistamamme kastikkeet sisältävät tonneittain makuja.Vaasan Babista löytyy Original Sokos Hotel Royalin yhteydestä!
+358 20 780 8066
-
Restaurant FRÖJ – Ruokaa suoraan sydämestä Vaasan keskustassa
FRÖJ = Siemen ruotsiksi pohjanmaan murteella
Ajatus ravintola FRÖJ:stä on itänyt sydämissämme jo pidemmän aikaa. Kun vihdoin löysimme täydellisen tilan, päätimme ryhtyä tuumasta toimeen. Suurin unelmamme on tarjota pohjalaisille erittäin korkealuokkaista ruokaa. Pohjalaisten peltojen ja niittyjen hienoimpien raaka-aineiden jalostaminen uniikiksi makukokemukseksi muiden kulttuurien vaikutteilla on meille luonnollinen askel tulevaan. FRÖJ:ssä raaka-aineet on lautasella pääroolissa.Haluamme tarjota kokonaisvaltaisen kokemuksen ensiluokkaisella ruoalla. Täällä työstämme seudun parhaita elintarvikkeita muiden pohjoismaisten raaka-aineiden höystäminä. Kutsumme tätä moderniksi pohjoismaiseksi ruoanlaitoksi, ja se heijastaa tämän päivän pohjoismaista kulttuuria – käytämme perinteisiä menetelmiä ja otamme vaikutteita maailman eri kulttuureista.
Torin laidalla, perinteikkäässä rakennuksessa sijaisevassa ravintolassa on 44 istumapaikkaa. Yläkerrasta löytyy viinihuone, jonka voit varata illallista varten jopa 13 hengen ryhmälle.
Suosittelemme mielellämme ruoallesi tarkkaan valikoidun viinin, ja viinilistaltamme löytyy sekä vanhan maailman että uuden maailman viinejä. Alkoholittomat juomat ovat erityisen lähellä sydäntämme, ja meiltä löytyy siksi aina alkoholittomat juomasuositukset aterioihimme.
VALITSE FRÖJ, KOSKA
FRÖJ:ssä koet viihtyisässä ympäristössä jotain tavallisesta poikkeavaa, modernia pohjoismaista ruokaa kansainvälisten
vaikutteiden höystämänä.+358 40 511 0176
info@restaurantfroj.com
-
Tule käymään vanhan meijerin tiloihin rakennetulla tislaamolla Isossakyrössä.
Vierailukeskuksen ravintolassa kutkutellaan makuhermoja herkullisten ruokien ja rukiisten cocktailien muodossa. Mainioiden makujen lomassa kuulet kiehtovia tarinoita Kyrön matkan varrelta tulevaisuuden suunnitelmia unohtamatta.
Ravintola on avoinna lauantaisin ja ryhmävarauksille ympäri vuoden. Keittiömme ruokaa on saatavilla ryhmille ennakkovarauksesta. Järjestämme myös avoimia illallisia, joihin voi osallistua esimerkiksi ystävän kanssa kahden.
Baari – on jo itsessään nähtävyys, että 4500 asukkaan kunnassa on oma cocktailbaari. Vierailukeskuksen aukioloaikoina tai ryhmävierailun aikana cocktailbaarimme on aina avoinna, joten suosittelemme nauttimaan kyröläisestä tunnelmasta ja rukiisista juomista vieraillessasi meillä.
Tarkista aukioloajat yrityksen nettisivulta.
visit@kyrodistillery.com
-
Nauti ravintolassamme pohjoismaisia makuja niin lounaalla kuin illallisella, tai pistäydy lasillisella aulabaarissa. Meillä tunnet itsesi aina tervetulleeksi!
+358 30 030 8460
vaasa@scandichotels.com
https://www.scandichotels.fi/hotellit/suomi/vaasa/scandic-vaasa/ravintola-ja-baari
-
Ravintolamme on suosittu kohtaamispaikka niin paikallisille kuin kauempaa tulleille – Katamme aamiaisen, brunssin, lounaan ja illallisen. Tarjoamme klassista ruokaa seudun ja kauden parhaista raaka-aineista eurooppalaisin vaikuttein.
+358 6 823 8400
sales@hotelredgreen.fi
-
Rosso löytyy kaupungin keskustasta kauppakeskus Rewell Centerin toisesta kerroksesta. Maistakaa aidossa Rosson pizzauunissa paistettuja pizzoja tai nauttikaa maukkaista pastoista. Lounaalla tarjoamme maukkaita pizzoja sekä herkullista pastaa, meille on helppo tulla ja kutsumme kaikki shoppailijat nauttimaan rennosta italialaisesta tunnelmasta ostosten lomassa.
+358 20 780 8830
sales.vaasa@sok.fi
-
Tervetuloa meille kokoustamaan hyvän palvelun ja ruuan äärelle! Vamian ravintola Silverian auditorioon mahtuu 180 henkilöä ja kokoustila Ernst voi palvella 12 henkilöä kerralla. Tilojen ja AV-välineiden lisäksi voimme tarjota muistiinpanovälineet, lounaan, kahvin/teen ja suolaisen tai makean tarjottavan, hedelmiä.
+358 40 770 9236
myynti.silveria@vamia.fi
-
Italialaisten keittiöiden tuoksuja tulvivan Trattoria Puistikon miljöö on houkutteleva, maut ja tunnelma mieleenpainuvia. Löydät meidät Vaasan Hovioikeudenpuistikon laidalta, uusitun Original Sokos Hotel Royalin tiloista.
Vaasalaisille tärkeän puistokadun vehreä ja sykkivä tunnelma on juuri sopiva italialaishenkiselle ravintolalle, jossa viihdytään pitkään, isolla ja iloisella seurueella. Yhtä lailla Trattoria Puistikko sopii yksityisiin piipahduksiin vaikkapa viinilasillisen ja antipastojen äärellä.
+358 20 1234619
https://www.raflaamo.fi/fi/ravintola/vaasa/trattoria-puistikko-vaasa
-
Ravintolamme tarjoaa tiloja monentyyppisille kokouksille ja tilaisuuksille jopa 215:lle henkilölle. Keittiömme on tunnettu hyvästä ja monipuolisesta tarjonnasta. Yritysasiakkaat, perhejuhlien järjestäjät, sekä kaikki hyvän ruoan ystävät löytävät valikoimistamme sopivan vaihtoehdon. Päivän lounas tarjoillaan seisovasta pöydästä. Illalla katamme runsaan illallisbuffetin ja voitte myös tilata a´la Carte listalta maukkaita annoksia.
+358 6 328 8200
info@vallonia.fi
-
Elämässä ei ole mitään niin arvokasta kuin ystävät, viini ja ruoka. Koko kovan kolmikon tapaat yhdellä kertaa VENNissä. VENNin viehättävän rempseään ilmapiiriin on helppo piipahtaa drinkille ostospäivän lomassa tai unohtua iloittelemaan yksin tein vaikka iltamyöhään asti. VENNin valikoimista löydät helppoa ja herkullista purtavaa, viehkeitä viinejä ja kutkuttavia cocktaileja.
+358 20 780 8837
-
Ravintolamme on kauniin merimaiseman ääressä sijaitseva kohtaamispaikka, jossa nautit runsaan aamiaisen ja tunnelmallisen illallisen.
Monipuolinen Ravintola Waskia on sekä tunnelmallinen à la carte -ravintola että iltaravintola, jonka esiintyjät viihdyttävät juhlijoita aamuun asti.
Kesäisin ravintolamme laajenee kahdelle mukavalle terassille. Aurinkoisella terassilla hotellin rauhallisella takapihalla voit nauttia upeista merimaisemasta auringon paistaessa aamupäivästä iltaan asti.Terasseilla on tarjolla ravintolan à la carte -lista ja valittuina päivinä terassilla on myös kesäteatterinäytöksiä.
Tiesithän, että olet tervetullut nauttimaan runsaasta aamiaisesta ja hotellin tunnelmasta, vaikka et majoittuisikaan meillä.
waskia@scandichotels.com
https://www.scandichotels.fi/hotellit/suomi/vaasa/scandic-waskia/ravintola-ja-baari/ravintola-waskia
Nappaa vinkit vastuulliseen matkailuun
Saavu mukavasti junalla tai laivalla
Vaasa ja Vaasan seutu sijaitsevat erinomaisten kulkuyhteyksien päässä. Junalla taitat matkan sukkelasti (matka-aika esim. Seinäjoelta 1 h, Tampereelta 2,5 h, Helsingistä ja Jyväskylästä 4 h ja Oulusta 5 h). Matkustamalla julkisella liikenteellä vähennät ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia.
Uumajasta puolestaan on helppo suunnata Vaasaan maailman ympäristöystävällisimmällä matkustaja-aluksella M/S Aurora Botnialla. Wasalinen Aurora Botnialle on myönnetty Avainlippu.
Tutustu Vaasaan kävellen
Vaasassa matka taittuu kätevästi kävellen. Vaasan keskusta on kompaktin kokoinen ja lyhyet siirtymät keskustan alueella ovat myös monen paikallisen mielestä Vaasan parhaimpia puolia. Keskustan kortteleissa huokuu arkkitehtuurin hieno historia ja upeat kulttuurikohteet ovat täynnä jännittäviä tarinoita. Näihin voi tutustua itsenäisesti tai opastetuilla kävelykierroksilla. Tutustu Vaasan kävelykierroksiin täällä.
Nauti seudusta pyöräillen
Pyörä kannattaa vuokrata, kun haluat nähdä kaupunkia vähän keskustan ulkopuolelta. Esimerkiksi pyöräreissu Strömsöhön on kiva päiväretki, ja kiertomatkalla ympäristökunnissa riittää nähtävää pidemmäksikin aikaa. Upea luonto ja maaseudun rauha ovat yllättävän lähellä. Lue lisää!
Huomioi vastuullinen toiminta myös luonnossa
Jotta puhdas luontomme säilyy seuraaville jälkipolville vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin se on meillä tänä päivänä, on luonnossa liikkuessa hyvä muistaa luontoa kunnioittava retkietiketti. Liiku merkityillä reiteillä, tee avotuli vain niille merkityillä paikoilla, kunnioita kanssaliikkujia ja vie roskasi pois lähtiessäsi. Tutustu retkietikettiin täällä.
Täältä löytyy Vaasan seudun luontopolut.