Ohita valikko
Hanke

Digihyvä juttu

Työllistyäkseen ja pärjätäkseen yhteiskunnassa, ihminen tarvitsee vähintään perusdigitaidot, jotka onkin määritelty kansalaistaidoksi.
Opiskelijoiden digitaidoissa on suurta vaihtelua. Tieto perustuu opettajien suulliseen palautteeseen, Aty- Ammattiin ja työhön hankkeen saamiin tuloksiin (ESR, S21233) ja Vamian omaan selvitykseen etäopiskelun tuloksista (syksy 2021). Opetus- ja kulttuuriministeriö toteutti maalis-huhtikuussa 2021 ammatillisen koulutuksen järjestäjille suunnatun itsearviointikyselyn, jossa arvioitiin ammatillisen koulutuksen järjestäjän digikyvykkyyttä toimintaympäristön digitalisoituessa. Näissä arvioinneissa arvioitiin oppijoiden digitaalisen osaamisen varmistamista, kehittämistä ja työelämässä tarvittavien digitaitojen osaamisen edistymistä. Arvioinnissa selvisi, että digiosaaminen Vamiassa on jonkin verran edistynyt, mutta tarvitsee kehittyäkseen lisää tukea seuraavan kolmen vuoden ajan (itsearvioinnin valtakunnallisista tuloksista tuotetaan koulutuksen järjestäjälle tilastomuotoinen raportti, joka julkaistiin loppukeväästä 2021).

Opiskelijoiden digitaitojen osaamisvajetta ei ole pystytty todentamaan järjestelmällisesti, aukottomasti ja luotettavasti. Usein taidon puute ilmenee opiskelujen loppuvaiheessa, kun opiskelijoita ohjataan työnhakuun, joka tapahtuu verkossa.

Hankkeessa luodaan toimintamalli, jolla pystytään selvittämään perusdigitaitojen osaamisvaje. Hankkeessa tukitoimet ja ohjaus kohdennetaan oikea-aikaisesti ja opiskelijoille, jotka tarvitsevat sitä.
Digitaitojen perusosaamisen parantuessa myös etäopiskelu sujuu.

Yksi hankkeen päätavoite on, että Vamia pystyy edistämään opiskelijoiden työllistymistä ja työelämässä pärjäämistä. Toimintamalli ennaltaehkäisee digisyrjäytymistä ja eriarvoistumista. Se antaa eväät työnhakuun ja työelämässä pärjäämiseen. Suomessa TE-palvelujen siirto kunnille tapahtuu vuoden 2024 aikana. Siirron yhtenä päätavoitteena on aktivoida työnhakijoita jatkuvaan työnhakuun. Työnhaussa tarvitaan sähköisten asiointipalvelujen osaamisen käyttöä.

Digihyvä juttu – hankkeessa toteutetaan kolmiloikka digiosaamiseen luomalla kartoitusvaihe, kohdennetun tuen malli ja käytettävän ohjauksen malli.

Hankkeen tavoitteena on tunnistaa kaikki oppilaitoksessa tähän asti kerätyt tietovarannot, joita voitaisiin hyödyntää ennaltaehkäisemään opiskelijan digitaidoissa olevia heikkouksia.

Oppivelvollisuuden laajentuessa nivelvaihe korostuu. Hankkeessa halutaan sitoa jo yläkoulusta toiselle asteelle siirtyvien nuorien digitaitojen kartoittaminen. Hankkeessa kerätään myös dataa sen selvittämiseen, voidaanko tulevaisuudessa tekoälyä käyttää digitaitojen osaamisvajeen tunnistamiseen.
Digitaitojen taitava ja turvallinen käyttö lisää yhdenvertaisuutta ja opiskelijan hyvinvointia. Hankkeen yksi tärkeä tavoite onkin motivoida ja osallistaa opiskelijoita kehittämään digitaitoja, jotka ovat myös työelämässä yksi tärkeimmistä taidoista.

Tavoite on, että kaikki opiskelijat sukupuolesta, kielestä tai etnisestä taustastaan huolimatta pystyvät toimimaan turvallisesti verkossa ja hakemaan töitä sähköisesti.

Myös etäopiskelun ja työn toteuttamisessa tarvitaan digitaitoja. Opettajien valmiuksia toimia opiskelijan digitukijana parannetaan. Hankkeessa kehitetään läpileikkaavasti oppilaitoksen digiergonomiaa. Digiergonomian vaikutus ihmisten hyvinvointiin ja kognitiivisiin kykyihin lisäävät hyvinvointia.

Hankkeessa tuotetaan tehokas reagointi- ja toimintamalli sekä jatkuvan arvioinnin malli, jolla toimintaa kehitetään.
Kaikilla opiskelijoilla, jotka valmistuvat, on digiosaamisen perustaidot, jotka vastaavat työelämässä tarvittavia digitaitoja. Arviointi onnistumisesta seurataan hankkeessa tuotettujen mittareiden avulla. Taidot auttavat opiskelijaa työllistymisessä.
Opetus- ja ohjaushenkilöstön digiosaaminen varmennetaan ottamalla käyttöön valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkkijärjestelmä (Osuvat-taidot).