EnergyVaasa – pohjoismaiden suurin energiateknologian klusteri
Meidän tavoitteemme on selkeä: kehitämme kestäviä teknologiaratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä ja säästämään energiaa maailmanlaajuisella mittakaavalla.
EnergyVaasa-energiaklusterista on vuosien saatossa muodostunut maailman edistyksellisin energiateknologian keskittymä. Klusterissa kehitetään huipputeknologiaa, joka keskittyy esimerkiksi älykkäisiin energiaratkaisuihin, merenkulkuun, kestävään energiaan, joustavaan energiakehitykseen ja digitalisaatioon.
Meillä Vaasassa paikalliset korkeakoulut, energiateknologian yritykset ja kunnat työskentelevät yhdessä tutkimuksen, tuotekehityksen, innovoinnin ja koulutuksen parissa. Yhteistyö on alueella erittäin merkittävä osa kokonaisuutta. Energiateknologiasta aletaan puhumaan lapsille jo esikoulussa ja alan opintoja on mahdollista jatkaa yliopistoon saakka.
Seudullamme toimivat lukuisat huipputeknologian yritykset tekevät alueesta erinomaisen kasvualustan uusien yritysten perustamiselle ja Vaasasta onkin muodostunut Pohjoismaiden innovatiivisin energiateknologiakeskittymä.
EnergyVaasan energiaklusterille on myönnetty korkeimman tason ECEI Gold Label -sertifikaatti, joka osoittaa ensiluokkaista ja pitkälle kehitettyä klusterin johtamista. Euroopassa on noin 1000 klusteria, eli maantieteellistä keskittymää, jotka ovat muodostuneet saman alan toimijoiden ympärille. Vaasan klusterin Gold Label -sertifikaatti on Suomen ensimmäinen, sekä energia-alan neljäs Pohjoismaissa ja kuudes koko Euroopassa. Lue lisää.
EnergyVaasan avainluvut
- EnergyVaasaan kuuluu 180 yritystä,
- Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on vuosittain 6 miljardia euroa,
- Viennin osuus liikevaihdosta on yli 80 prosenttia,
- Yrityksissä on yhteensä 13 000 työntekijää,
- Tutkimukseen ja kehitykseen käytetään vuosittain 250 miljoonaa euroa,
- EnergyVaasan alueelle on suunnitteilla vuoden 2030 loppuun mennessä uusia investointeja energiateknologiainfrastruktuuriin noin 1,9 miljardin euron arvosta.