Maankohoaminen

Maa kohoaa Merenkurkussa noin 8,5 mm vuodessa, ja sillä on suuri vaikutus ympäröivään luontoon. Viimeisimmän, noin 10 000 vuotta sitten päättyneen jääkauden aikana mannerjää painoi maankuorta alaspäin. Kun jää sitten suli pois, maankuori alkoi vähitellen taas nousta ja syntyi ilmiö, joka on edelleen havaittavissa maankohoamisena merenrannoilla. Ainutlaatuisen luontonsa ansiosta Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa luonnonperintökohde Unescon maailmanperintölistalla. Merenkurkun saaristo on lisäksi ainutlaatuisten luontotyyppiensä ja geologisten muodostumiensa ansiosta Natura 2000 -verkoston kohde.

Merenkurkun maisema on täynnä pieniä luotoja eli saaria, jotka ovat syntyneet maankohoamisen seurauksena. Tasaiset pinnanmuodot ja matala meri korostavat kohoamisen näkymistä. Kun maa nousee, kasvillisuus katoaa ja merestä vapautuneen rannan kasvillisuus alkaa pikkuhiljaa kehittymään metsäksi. Vaihtelevuuden takia maasto on otollinen elinympäristö lukuisille kasveille, linnuille ja kaloille.

Alueen erityispiirteisiin kuuluvat myös jääkauden päättymisen seurauksena syntyneet De Geer -moreenit. Ne ovat pitkulaisia, muutamien metrien korkuisia moreeniharjanteita, jotka saattavat muodostaa jopa satojen metrien pituisia moreeniselänteitä. Samantapaisia muodostumia esiintyy vain harvoissa paikoissa koko maailmassa.

Eteläisellä kaupunginselällä maankohoaminen näkyy mataloituvina satamina ja kaukana maalla seisovina vanhoina laitureina. Vaasassa sataman paikkaa on vaihdettu maankohoamisen takia useita kertoja, ja Suvilahdessa ja Vanhassa Vaasassa voi nykyään nähdä vanhoja kivilaitureita kuivalla maalla. Eteläisen kaupunginselän sisäosa on vähitellen kasvamassa umpeen ja muuttumassa kosteikoksi.