Louhikot ja kalliot

Merenkurkun ja Vaasan seudun ympäristö on usein kivikkoista. Osassa paikoista kivet peittävät maaston kokonaan ja estävät puiden ja muiden kasvien kasvamisen. Suurten kivien rykelmiä kutsutaan louhikoiksi ja pienempien kivien muodostelmia kutsutaan kivikoiksi. Molemmat kivikkotyypit ovat muodostuneet, kun hienommat materiaalit ovat huuhtoutuneet pois merenpinnan ollessa korkeammalla.

Kivikoita kutsutaan joskus pirunpelloiksi koska aikaisemmin uskottiin, että itse piru on koonnut kivet kentiksi. Kallioalueita tavataan myös Vaasan luonnonympäristössä, usein maaston korkeimmilla kohdilla. Kasvillisuus kallioalueilla on ominaista kuivahkolle tai kuivalle kankaalle ja puut ovat niissä pääosin hidaskasvuisia mäntyjä. Alemmilla alueilla, mihin vesi kerääntyy, voi esiintyä kosteutta vaativia lajeja kuten suopursua ja tupasvillaa. Kivikoiden ja kallioiden linnusto riippuu lähiympäristön metsistä ja tyypillisiä lajeja voivat olla esimerkiksi pajulintu, vihervarpunen ja peippo. Huuhkaja ja korppi voivat pesiä rinteillä ja jyrkillä louhikoilla.

Kivikoiden ja kallioiden kasvillisuus poikkeaa usein lähiympäristöstä, koska kuivuus yhdessä vähäisen ravinteikkuuden kanssa antaa alueelle erityiset kasvuolosuhteet. Nämä alueet eivät ole myöskään olleet mielenkiintoisia metsätaloudellisesta näkökulmasta, joten siitä syystä alueilla on eri ikäistä puustoa ja kuolleiden puiden on sallittu jäädä pystyyn. Kaikki nämä edistävät ja lisäävät biologista monimuotoisuutta. Louhikot, kivikot sekä kalliot ovat nykyään metsälaissa määriteltyjä tärkeitä elinympäristöjä ja ne täytyy jättää metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle.

Vaasassa kallioita esiintyy etenkin Gerbyssä ja Öjbergetillä. Kivikot ja louhikot ovat myös yleisiä Öjbergetillä, Öjenillä sekä Pilvilammen lähistöllä. Parhaiten niitä pystyy ihailemaan lumettomana aikana.