Ohita valikko

Lupa-asiat ja hinnasto

Rakentamiselle on haettava lupa rakentamislain 42 § mukaan. Lupa-asiat tulee hoitaa kuntoon hyvissä ajoin ennen rakennus- tai korjausprojektin aloitusta. Lupa käsitellään yleensä 2–4 viikon kuluessa siitä, kun hakija on toimittanut rakennusvalvontaan kaikki luvan käsittelyyn tarvittavat asiakirjat ja selvitykset. Rakentamislupa on voimassa viisi vuotta, rakentaminen tulee aloittaa kolmen vuoden sisällä.  Rakennus- ja muista luvista laskutetaan voimassa olevan hinnaston mukaisesti. Paperisten hakemusten käsittelystä peritään erillinen maksu.

Rakentamisessa noudatetaan rakentamisen lakeja, rakentamisen määräyksiä ja asetuksia, asemakaavaa sekä  rakennusjärjestystä.

Lupaa haetaan aina kirjallisesti ja ensisijaisesti sähköisen lupapalvelun kautta.

Rakennusvalvonnan sähköisen asiointipalvelun kautta voit hakea lupaa useimpiin rakentamista koskeviin hankkeisiin, mm. rakentamislupaa, purkamislupaa ja jatkoaikaa rakentamiselle. Sähköisen palvelun kautta voi olla yhteydessä suoraan lupavalmistelijoihin ennen luvan käsittelyä ja käsittelyn aikana.

Olemme siirtyneet sähköiseen arkistointiin vuoden 2020 alusta lähtien. Tästä syystä otamme vastaan vain PDF/A-muodossa olevia tiedostoja. Vuoden 2020 alusta lähtien sähköisesti jätettyyn lupahakemukseen ei enää tarvitse toimittaa paperisia kopioita pääpiirustuksista.

 

Rakentamislupa

 

  • Rakentamislupaa voi hakea rakennuspaikan haltija, joka voi olla omistaja tai rakennuspaikkaa vuokra- tai muun sopimuksen perusteella hallitseva henkilö, yritys tai yhteisö.
  • Rakentamiseen tarvitaan rakentamislupa rakentamislain 42 § mukaisesti.
  • Rakennuksen laajentaminen vaatii aina rakentamisluvan.
  • Rakentamislupaa tarvitaan myös sellaiseen korjaus- ja muutostyöhön, joka on verrattavissa rakennuksen rakentamiseen tai kerrosalaan laskettavan tilan lisäämiseen. Jos korjaus- ja muutostyöt vaikuttavat asukkaiden turvallisuuteen ja terveyteen, tulee niihin myös hakea rakentamislupaa.
  • Luvanvaraista on myös rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen olennainen muuttaminen. Lupakäsittelyssä punnitaan, miten muutokset vaikuttavat kaavoitukseen ja maankäyttöön sekä miten rakennukselta vaadittavat ominaisuudet muuttuvat.
  • Myös rakentamisluvan voimassaolon jatkamiselle haetaan lupaa.
  • LVI korjausrakentamisen luvanvaraisuus.

 

Purkamislupa/purkamisilmoitus

Purkamislupa:

Rakennusta tai sen osaa ei saa ilman lupaa purkaa asemakaava-alueella tai alueella, jolla yleiskaavassa niin määrätään, eikä alueella, jolla on voimassa alueidenkäyttölain 53 §:ssä tarkoitettu rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi.

Lupaa ei tarvita, jos voimassa oleva rakentamislupa, alueidenkäyttölain mukainen katusuunnitelma, liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain mukainen hyväksytty tiesuunnitelma tai ratalain mukainen hyväksytty ratasuunnitelma edellyttävät rakennuksen purkamista. Lupaa ei myöskään tarvita talousrakennuksen ja muun siihen verrattavan vähäisen rakennuksen purkamiseen, ellei rakennusta ole pidettävä historiallisesti merkittävänä tai rakennustaiteellisesti arvokkaana tai tällaisen kokonaisuuden osana.

Purkamisilmoitus:

Jollei purkamiseen tarvita lupaa, rakentamishankkeeseen ryhtyvän on kirjallisesti ilmoitettava kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle rakennuksen tai sen osan purkamisesta 30 päivää ennen purkamistyöhön ryhtymistä (purkamisilmoitus). Rakennusvalvontaviranomainen voi mainitun ajan kuluessa perustellusta syystä vaatia luvan hakemista.

Poikkeamislupa

Kunta voi erityisestä syystä myöntää luvan poiketa alueidenkäyttölaissa säädetystä tai sen nojalla annetusta ja tässä laissa säädetystä tai sen nojalla annetusta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta. Edellä säädetty ei kuitenkaan koske kelpoisuusvaatimuksia, tonttijakoa, maisematyöluvan tarvetta ja edellytyksiä eikä 46 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädettyjä asemakaavan laatimista koskevia sijoittamisen edellytyksiä suunnittelutarvealueella. Poikkeamisluvan voi myöntää muista sijoittamisen edellytyksistä suunnittelutarvealueella.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua lupaa ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:

1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;

2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;

3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista;

4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Tuulivoimalan rakentamista asemakaavassa teollisuus- tai satama-alueeksi osoitetulle jo rakennetulle alueelle ei pidetä vaikutuksiltaan 2 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna merkittävänä rakentamisena. Rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen muuttamisen asemakaavasta poiketen asumiseen tai muuhun ympäristöhäiriötä aiheuttamattomaan käyttöön ei katsota 2 momentin 1 kohdan tarkoittamalla tavalla aiheuttavan haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueidenkäytön muulle järjestämiselle eikä sitä pidetä vaikutuksiltaan 2 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna merkittävänä rakentamisena. Rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen muuttamisen voidaan katsoa olevan erityinen syy, jos käyttötarkoituksen muuttamisella voidaan tukea rakennetun ympäristön kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 1 momentissa tarkoitetusta luvasta.

Poikkeamista haetaan kirjallisesti ja ensisijaisesti sähköisen lupapalvelun kautta (ePermit).

 

Yhteystiedot:

Kaavoitusarkkitehti Anne Majaneva, puh: 040 743 8149; s-posti: anne.majaneva@vaasa.fi

Kaavoitusarkkitehti Oliver Schulte-Tigges, puh: 040 846 7792, s-posti: oliver.schulte-tigges@vaasa.fi

Lupa-arkkitehti Ingela Borgmästars, puh: 0400 464 942, s-posti: ingela.borgmastars@vaasa.fi

 

Kaavoituksen maksut

Poikkeamislupa, suunnittelutarve ranta-alueella

Meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennuskohdetta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakentamisluvan myöntämisen perusteena.

Poikkeamista haetaan kirjallisesti ja ensisijaisesti sähköisen lupapalvelun kautta (ePermit).

 

Yhteystiedot:

Kaavoitusinsinööri Gun-Mari Back, puh. 040-7064514, s-posti gun-mari.back(at)vaasa.fi

Suunnitteluinsinööri Jonas Åberg, puh. 040-1703278 (Vähänkyrön alue), s-posti jonas.aberg(at)vaasa.fi

 

Kaavoituksen maksut

Aidat ja istutukset

Vaasan kaupungin rakennusjärjestyksen mukaan aidan tulee materiaaliltaan, korkeudeltaan, muodoltaan ja väriltään sopia ympäristöön. Aidasta ei saa aiheutua haittaa naapurille, liikenteelle, liikenneturvallisuudelle eikä kadun kunnossa- ja puhtaanapidolle.

Aita on sijoitettava kokonaan omalle tontille, elleivät naapurit sovi aidan sijoittamisesta rajalle. Istutettava aita on sijoitettava tontille siten, että sen oksisto ja juuristo täysikasvuisenakin pysyvät omalla tontilla.

Tonttien välisellä rajalla olevan aidan rakentamisesta ja kunnossapidosta vastaavat tontin haltijat puoliksi, ellei velvollisuuden muunlaiseen jakamiseen ole erityistä syytä.

Rakennetulta tontilta saa perustellusta syystä (kuten puiden kaatumisvaaran vuoksi) kaataa puita ilman maisematyölupaa, jos toimenpiteen vaikutukset tontille ja ympäristöön ovat vähäisiä, eikä puita ole suojeltu esim. asemakaavassa. Puun vaarallisuuden arvioimisessa on otettava yhteyttä kuntatekniikkaan.

Toimenpiteet, jotka eivät edellytä lupaa

Rakentamislain 42 § on määritelty rakentamislupaa edellyttävät toimenpiteet ja niiden raja-arvot. Muut vapautukset luvanvaraisuudesta tullaan määrittelemään rakennusjärjestyksessä.

Vaasan kaupungin rakennusjärjestys

Hinnasto

Rakennus- ja muista luvista laskutetaan voimassa olevan hinnaston mukaisesti.

Paperisena toimitetuista lupahakemuksista liitteineen peritään skannausmaksu 1.1.2019 alkaen.

Yhteystiedot

Rakennusvalvonnan yhteystiedot

Lupavalmistelijoiden puhelinpalveluajat ovat maanantaisin ja tiistaisin sekä torstaisin ja perjantaisin klo 9.30-11.00. Yhteystiedot löytyvät yhteystiedot ja palveluajat osiosta.

Rakennusvalvonta

Rakennusvalvonnan aukioloajat

  • Arkisin kello 9.00-11.00 sekä 11.45-15.00.

Rakennusvalvonnan postiosoite: Vaasan kaupunki / Rakennusvalvonta, PL 2, 65101 VAASA
Rakennusvalvonnan laskutusosoite: Vaasan kaupunki / Rakennusvalvonta, PL 129, 65101 VAASA

Paperipostia voi myös jättää teknisen viraston pääovien vieressä oikealla puolella ulkoseinässä sijaitsevaan rakennusvalvonnan postilaatikkoon.