Artikkelin kategoriat: Uutiset
Yhteisopettajuus varhaiskasvatuksessa: Vaasa julkaisi ainutlaatuisen käsikirjan
Julkaistu: 9.10.2024
Vaasassa on julkaistu harvinainen ja odotettu käsikirja varhaiskasvatuksen yhteisopettajuudesta. Käsikirja tukee varhaiskasvatuksen opettajia ja erityisopettajia yhteisopettajuuden toteuttamisessa.
Yhteisopetuksella tarkoitetaan sitä, että varhaiskasvatuksen opettaja ja erityisopettaja opettavat samaa lapsiryhmää samanaikaisesti yhdessä. Yhteisopetus on yksi keino edistää inklusiivista kasvatusta ja opetusta.
– Erityisopetuksen ja yleisopetuksen välinen kynnys madaltuu, kun tukea tarvitsevaa oppilasta tuetaan omassa ryhmässä. Tämä myös edistää tukea tarvitsevien lasten osallisuutta, kuvailee palvelupäällikkö Towa Silander Vaasan kaupungin varhaiskasvatuksesta.
Tutkimus- ja hanketyö yhteistyössä Åbo Akademin kanssa
Yhteisopettajuus on tavallinen työmuoto perusopetuksessa, mutta varhaiskasvatuksessa se on vielä melko harvinaista.
– Yhteisopettajuus on kuitenkin yleistymässä myös varhaiskasvatuksessa, eli Vaasassa ollaan edelläkävijöitä, kun olemme tehneet aiheesta sekä tutkimusta että käsikirjan. Tällaista ei ole tehty aiemmin Suomessa eikä missään Pohjoismaissa, Silander kuvailee.
Sekä käsikirja että sitä edeltänyt tutkimus- ja hanketyö on tehty Vaasan kaupungin varhaiskasvatuksen sekä Åbo Akademin yhteistyönä. Aiheesta on tehty Åbo Akademissa kaksi gradututkielmaa, ja tulossa on myös tieteellinen artikkeli.
Käsikirja antaa opettajille käytännön ohjeita, esimerkkejä ja vinkkejä
Yhteisopetuksen käsikirja on suunniteltu tukemaan varhaiskasvatuksen opettajia ja erityisopettajia yhteisopettajuuden toteuttamisessa sekä tarjoaa käytännön ohjeita, esimerkkejä ja vinkkejä.
Käsikirjan avulla pyritään myös levittämään tietoa yhteisopetuksesta ja innostamaan opettajia yhteisopetukseen.
Käsikirja on vapaasti luettavissa ja ladattavissa Vaasan kaupungin verkkosivuilla.
Yhteisopettajuudesta luonnollinen osa toimintaa
Yhteisopetuksesta saatavilla olevat aiemmat tutkimukset ovat koskeneet pääasiassa yhteisopetusta perusopetuksessa. Yhteisopetusta varhaiskasvatuksessa on aiemmin tutkittu lähinnä muutamassa kansainvälisessä tutkimuksessa, mutta yhtäkään näistä ei ole tehty Suomessa tai Pohjoismaissa.
– Alan tutkimuksesta onkin suuri pula niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisesti. Käsikirjamme täyttää osaltaan tätä aukkoa, Silander kertoo.
Vaasan kaupungin varhaiskasvatuksessa on tavoitteena, että jokainen erityisopettaja toteuttaa yhteisopetusta vähintään yhdessä ryhmässä omalla alueellaan kuluvan toimintavuoden aikana. Vaasan kaupungin varhaiskasvatuksessa työskentelee tällä hetkellä 20 erityisopettajaa.
– Haluamme, että yhteisopetuksesta tulee vähitellen luonnollinen opetusmuoto toiminnassamme, käytettävissä olevien resurssien puitteissa, Silander kuvailee.