Ohita valikko

Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset

Vaasan kaupungin vuoden 2022 tilinpäätös rikkoo ennätyksiä

Julkaistu: 27.3.2023

Vaasan kaupungin tilinpäätös vuodelta 2022 on valmistunut. Jo toista vuotta peräkkäin kaupungin kassaan kilahtaa ennätyskorkeat verotulot. Myös asukasluku rikkoo ennätyksiä. Vuoden tulos on 9 miljoonaa euroa, vaikka toimintakate heikkeni 31 miljoonalla eurolla. Investointeja vuonna 2022 tehtiin yhteensä noin 44 miljoonalla eurolla.

Kaupunginjohtaja Tomas Häyry on tyytyväinen.

– Olemme tehneet kovasti töitä asukasluvun sekä verotulojen nousun eteen. Asukaslukumme on nyt yli 68 000, eikä ole koskaan ollut näin korkea. Asukasluku nousi vuoden 2022 aikana lähes 400 asukkaalla. Verotulot nousivat 6 prosenttia. Vuodesta 2023 lähtien verotulot vähenevät noin 180 miljoonaan euroon sote-uudistuksen takia. Väestökasvun odotamme kuitenkin jatkuvan hyvänä, sanoo Häyry.

Talous jatkaa vahvistumista, mutta isompaa puskuria tarvitaan

Hyvän työllisyyden ja verotulojen kehityksen ansiosta kaupunki saavutti 9 miljoonan euron tuloksen korkeasta inflaatiosta, koron nostoista ja nousevista terveydenhoitomenoista huolimatta.

Kaupungin verotulot nousivat yli 19 miljoonalla eurolla (6 %) ja saavuttivat ennätystason 333,5 miljoonalla eurolla. Kunnallisverotuotot nousivat 6,2 prosentilla, yhteisöverotuotot 2,3 prosentilla ja kiinteistöverotuotot 9,8 prosentilla. Kuntien saama väliaikainen yhteisöverojen jako-osuuden korotus vuonna 2021 vaikutti myös 2022 vuoden yhteisöverotuottoon. Yhteisövero-osuuteen vaikutti myös 1,25 prosenttiyksikön kompensaatio varhaiskasvatusmaksujen alentamisesta.

Kiinteistöverotuotot nousivat lähinnä rakennuskustannusindeksin korotuksen takia. Valtionosuudet nousivat 6 miljoonaa euroa (4,5 %) muun muassa indeksitarkastusten takia.

Hyvästä verokehityksestä huolimatta on vuoden 2022 tulos melkein täsmälleen sama kuin alkuperäisessä talousarviossa arvioitiin. Toimintakate heikkeni 31 miljoonalla eurolla (7,6 %), mikä pitkälti selittyy sosiaali- ja terveyspalveluiden siirrosta aiheutuneella 20 miljoonan euron lisälaskulla.

Muutkin rahoitustuotot ja -kulut heikkenivät enemmän kuin talousarviossa arvioitiin, eniten kaupungin omistaman Vaasan Sähkön jakamien osinkojen vähenemisen takia, mutta myös korkokulujen nousun takia.

Poistoja tehtiin lähemmäs miljoonan euron edestä muun muassa viime vuoden alussa sosiaali- ja terveydenhuollon siirtyneiden tietojärjestelmien takia.

Tilikauden ylijäämä nousee lähemmäs 3:a miljoonaa euroa ja kumulatiivinen ylijäämä vahvistuu 12,6 miljoonaan euroon. Tämä on noin 186 euroa per asukas ja huomattavasti vähemmän kuin maan keskiarvo, joka vuonna 2021 oli 2 500 euroa per asukas.

– Kasvava kaupunki voi ottaa isompia riskejä kuin hiipuva kunta, mutta kasvavakin kaupunki tarvitsee puskuria tulevaisuuden kriisejä vastaan. Kolme viime vuotta ovat olleet poikkeuksellisen hyviä kuntataloudelle, kiitos koronatukitoimien ja hyvän työllisyystason. Poikkeuksellisen hyvän verotuottokertymän odotetaan tasaantuvan vuodesta 2024 lähtien. Samalla sote-uudistuksen lopulliset vaikutukset kuntien taloudelle selviävät, sanoo talous- ja strategiajohtaja Cecilia Raunio.

Tärkeät investoinnit saatiin maaliin

Strategiset investoinnit, kuten Variskan yhtenäiskoulu ja ensimmäiset kadut GigaVaasa-alueelle Laajametsään, saatiin toteutettua. Näihin investoitiin yhteensä noin 13 miljoonaa euroa.

Noin 2 miljoonaa euroa investoitiin satama-alueeseen ja suunnilleen yhtä paljon kaupunkikuvaan esimerkiksi keskustan kävelykadun laajennuksella.

Kaupunki satsasi myös pyöräteihin ja joukkoliikenteeseen vähentääkseen liikenteen hiilidioksidipäästöjä. Muun muassa Onkilahden etelärantaan rakennettiin pyöräilybaana ja Vaskiluotoon uusi kävely- ja pyörätie.

Rantakadun betonisiilojen tontti myytiin kiinteistökehitysyhtiö Fincapille, joka purkaa siilot kevään 2023 aikana ja rakennuttaa uuden rakennuksen syksyyn 2026 mennessä.

Kokonaisuudessaan kaupunki investoi lähes 44 miljoonaa euroa vuonna 2022. Toiminnan ja investointien rahavirta oli 7 miljoonaa euroa negatiivinen. Yhdessä muiden maksukykyyn liittyvien muutosten kanssa nousi lainantarve yli 20 miljoonaa euroa, ja velkataakka nousi 300 euroa per asukas, eli 4 800 euroon per asukas.

Puskuria vahvistetaan ennen uusia investointeja

Tilikauden tuloksen myötä ehdotetaan 6 miljoonan euron investointivarausta Palosaaren ja Kasarmintorin päiväkoteihin.

– Investointivarauksilla varaudutaan taloudellisesti merkittäviin investointeihin. Varaukset eivät vaikuta kassavirtaan, mutta vaimentavat poistojen vaikutuksia tulevaisuudessa. Kaupungilla on paljon suuria investointiprojekteja talousarviossa ja nettokuluina niitä on vuosittain yhteensä 65 miljoonalla eurolla. Puolet näistä lasketaan katettavan omalla rahalla, kun loput rahoitettaisiin lainalla tai muilla maksullisilla rahoitusjärjestelyillä. Toisin sanoen meillä on tarve vahvistaa vuotuista rahoitusta ja puskuria tasapainoon sekä myydä omaisuutta vapauttaaksemme pääomaa, sanoo Raunio.

Konsernin tulos heikkeni, mutta valopilkkujakin löytyy

Vuoden 2022 kaupunkikonsernin tulos heikkeni 15 miljoonaan euroon edellisvuoden 20 miljoonan euron tuloksesta. Tämä johtui eniten kaupungin tuloksen heikkenemisestä.

Työterveysyhtiö TT Botnia Oy sai vuoden aikana Kauppalehden Menestyjät 2022- sekä Suomen Vahvimmat 2022 -tunnustukset.

Varustamo NCL Ferry Oy Ab paransi liikevaihtoa melkein 80 prosentilla.

Konserniyhtiö Vaasa Facilita Oy:n toiminta vakiintui syksyn 2022 aikana.

-Viime vuosi oli ulkoisten häiriötekijöiden takia äärimmäisen haastava meille kaikille ja juuri siksi voidaan olla tyytyväisiä hieman heikompaan tulokseenkin, sanoo Häyry.

 

Vuoden 2022 tilinpäätös käsitellään kaupunginhallituksessa 30.3. ja kaupunginvaltuustossa 12.6.

Tutustu tilinpäätökseen tästä. 

 

Tilinpäätös 2022 lukuina (alustava 24.3.2023):

  • Vuosikate………………………… 41,6 miljoonaa euroa (2021: 50 miljoonaa euroa)
    Muutos 2021–2022………….. -8,4 miljoonaa euroa (-17 %)
  • Tilikauden ali-/ylijäämä…….. 3,0 miljoonaa euroa (2021: 8,0 miljoonaa euroa)
    Muutos 2021–2022………….. -5,1 miljoonaa euroa (-63 %)
  • Verotulot………………………….. 333,5 miljoonaa euroa (2021: 314,5 miljoonaa euroa)
    Muutos 2021 –2022……..….. +19,0 miljoonaa euroa (+6 %)
  • Valtionosuudet…………………. 140,2 miljoonaa euroa (2021: 134,1 miljoonaa euroa)
    Muutos 2021–2022………….. -6,1 miljoonaa euroa (+5 %)
  • Lainakanta e/asukas…………. 4 800 euro/asukas (2021: 4 493 euroa/asukas)
    Muutos 2021–2022………….. +307 euroa (+7 %)
  • Investoinnit nettomeno……… 43,5 miljoonaa euroa (2021: 53,1 miljoonaa euroa)
    Muutos 2021–2022…………… -9,6 miljoonaa euroa (-18 %)
  • Asukasluku 2022……………….. 68 170 (2021: 67 631)
    Muutos 2021–2022……………. 386 (+0,6 %)
  • Kaupunkikonsernin tulos……. 14,8 miljoonaa euroa (2021: 20,1 miljoonaa euroa)
    Muutos 2021–2022…………… -5,3 miljoonaa euroa (-26 %)