Teatterin blogi: naiset parrasvaloissa - Anna-Liisan, Juulian, Hetan ja Maijan tarinat

Tänä vuonna, jolloin vietetään kirjailija Minna Canthin syntymän 175-vuotisjuhlavuotta, mieleeni nousevat suomalaisten naiskirjailijoiden kirjoittamat näytelmät, naisten vahvat tarinat naisista.

Naisten tarinat eivät päästä katsojaa helpolla. Ne kertovat ihmisestä paljaana ja ristiriitaisena, hänen onnestaan ja unelmistaan, surustaan ja pettymyksistään. Tässä neljä naista, jotka nyt monien joukosta astuvat muistojeni parrasvaloihin vuosien takaa: Anna-Liisa, Juulia, Heta ja Maija.

Juuri Minna Canth (1844-1897) nosti teoksissaan päähenkilöksi naisen. Minna Canth oli paitsi kirjailija, myös peloton yhteiskunnallinen vaikuttaja ja naisasianainen. Hänen jotkut kantaaottavat tekstinsä saivat aikaan skandaalin, jopa kirjasodan. Myöhäisissä teoksissaan Canth kuvasi päähenkilön sisäisiä ristiriitoja ja ravisteli siinäkin totunnaisia käsityksiä. Canthin kypsän kauden teos Anna-Liisa nähtiin Vaasan kaupunginteatterissa Mikko Roihan ohjauksena vuonna 2003. Nimiroolia tulkitsi tuolloin mieleenpainuvasti kaksi näyttelijää, Karoliina Kudjoi ja Kristiina Vahvaselkä. Anna-Liisa on kihlautunut Johanneksen kanssa, mutta tyttövuosien suhde Mikkoon, salattu raskaus ja vastasyntyneen surma nousevat onnen tielle. Kun Mikko saapuu kihlajaisiin muistuttaen menneistä, Anna-Liisa tunnustaa rikoksensa ja haluaa sovittaa tekonsa. Näen yhä silmissäni Karoliinan istuvan näyttämöllä yksinään kirkkaassa valokiilassa, lainehtiva pesuvati sylissään, silmät kyynelissä. Se vesi voi huuhtoa pois menneisyyden. Vai kuinka, Anna-Liisa? Kannoit yksin raskaan salaisuuden ja tunnontuskat. Kun elämän hauras onni oli juuri rakennettu ulkoisesti eheäksi, valitsit totuuden, vaikka sen hintana oli rakkauden menetys ja koko tulevaisuus. Mistä sait sen rohkeuden?

Maria Jotuni (1880-1943) kuvasi huumorin ja satiirin keinoin naisen ja miehen valtasuhteita. Tohvelisankarin rouva on hirtehinen komedia rakkaudesta, avioliitosta ja rahan ja onnen saalistuksesta. Vaasaan näytelmän ohjasi Katariina Lahti (2004). Tarinassa kaunis Juulia on suostunut ikääntyneen tilanomistajan Aadolfin vaimoksi tämän rikkaan veljen perinnön toivossa. Hän unelmoi karkaavansa nuoren salarakkaansa Veijon luokse. Kolmen miljoonan perintöfarssista kehkeytyy elämän ja kuoleman piirileikki. Kirsi Asikaisen Juulia on unohtumaton. Punaisessa samettipuvussaan hän hallitsee salongissaan, komentaa piikojaan ja piinaa kekseliäin elkein miestään, Allu Tuppuraisen Aadolfia. Nasevat repliikit kipinöivät kahden taiturimaisen näyttelijän välillä. Juulia on ahne. Elämännälässään hän tahtoo kaiken: rakkauden, nuoren miehen, rahat. Kun odotukset raukeavat, jää tyhjyys. Ilveilyn verhon takaa voi aavistaa tragiikan. ”Rinnassani on tuskien kerä, jos sen puran, kaikki tiedän.” Kun elämässä pettyy, Juulia, ketä rangaista? Kun et saa vastausta, rankaiset kaikkia – ja eniten itseäsi. Ja me katsomossa nauramme, kunnes tajuamme, että nauramme itsellemme. Sillä peiliähän sinä pidät edessämme, Juulia, kirkasta, armotonta!

Suosikkinäytelmieni kärkeen nousee Hella Wuolijoen (1886-1954) Niskavuori-sarja, jota hallitsevat naiset. Niskavuori-näytelmät ovat graniittia, suomalaisuuden monumentti, ja Niskavuoren Heta on sen kivijärkäle. Aila Lavasteen ohjauksessa (1993) nähtiin päärooleissa Jaana Ravander ja Ilkka Aro. Heta on suuren Niskavuoren kartanon tytär. Hän avioituu renki-Akustin kanssa pakon edessä, sydänjuuriaan myöten loukattuna, kun nuoruudenrakastettu on mennyt naimisiin toisen kanssa. Heta ja Akusti muuttavat Muumäen torppaan. Heta nielee pettymyksensä ja kätkee sydänsurunsa, mutta ei luovu ylpeydestään. On vain yksi päämäärä: suvulle on näytettävä, torpan tilalle on rakennettava komeampi kartano kuin Niskavuori. Muumäen emäntä raataa, ei säästä itseään, ei sääli muita, harvoin heltiää lempeää sanaa. Kovemmin uurastaa Akusti, nostaa tilan vaurauteen ja kohoaa pitäjän arvostettujen isäntien joukkoon. Mutta sitä ei katkeroitunut Heta näe. Ei ennen kuin on myöhäistä. Kun Akustin hautajaisten jälkeen selvitetään tilan papereita, ilmenee, että Akusti oli kuollessaan rikas mies ja hyväntekijä, joka oli monia auttanut taloudellisissa vaikeuksissa. Elävästi muistan loppukohtauksen: Jaana Ravanderin Heta istuu räsymaton kulmalla avaran tuvan autiudessa. ”Uloshakuun!” hän vaatii, kun kyläläisten velkakirjoja nostetaan esiin. Mutta ei hyviä tekoja voi ulosmitata, Heta. Ei suurta sydäntä, ei rakkautta, joka koko ajan oli niin lähellä, yhden nöyrtymisen, yhden syleilyn päässä. Hetan viimeinen repliikki kaikuu yksinäisyydessä: ”Suren mitä suren, omapa on suruni. Akustia ei enää ole.” Mutta Akustin todellinen perintö jää, Heta : viisaus ja lempeys. Niistä lähtee kaikki muu.

 

Myrskyluodon Maija –musikaalin näin ensi kerran parikymmentä vuotta sitten Lasse Lindemanin ohjaamana. Anni Blomqvistin (1909-1990) romaaneihin pohjautuvan teoksen nimiroolia esittivät tuolloin koskettavasti Stina Engström ja Marja Myllylä. Suuri oli ilo, kun Myrskyluodon Maija nousi näyttämölle uudelleen viime kaudella 2018-2019. Jakob Höglundin ohjaaman tuoreen ja raikkaan teoksen päärooleissa nähtiin Heidi Kirves ja Oiva Nuojua. Heidi Kirveksen Maija on herkkä luonnonlapsi, josta kasvaa lämmin, vahva nainen. Maija avioituu nuoren kalastajan Jannen kanssa. Nuoripari muuttaa asumaan Myrskyluodolle, kauas kotisaarelta. Elämä antaa lahjojaan – rakkautta, perheen, työtä ja yhteisiä unelmia. Luonnon ankaruus ja kauneus hallitsee luotolaisten elämää. Meri suo elannon, tuudittaa uneen ja onnen hetkiin tai myrskytuulissa pirstoo rikki kaiken. Ja vaatii lopulta raskaimmat uhrit, aviomiehen ja lapsen. Mutta surun hyökyaallosta on noustava, huolehdittava lapsista ja saaristomökin arjesta. Miten kaiken kestit, Maija? Kerro, mistä ammensit ilon ja toivon. Yhä astelet vahvoin askelin pihapolkua, seisot luodollasi ja tähyät merelle, silmissäsi haaveet, joihin surut eivät ulotu. Maamerkki minulle meren tuulissa purjehtivalle, sinä hento ja väkevä nainen!

Niin suuria elämyksiä, hymyä ja kyyneliä. Paljon ajatuksen aihetta ihmisestä ja elämästä. Kiitos teatterille ja hienoille tekijöille! Ilolla odotan uuden teatterikauden antia.

 

Kirsi Sand

Kirjoittajan tiedot:

• Kirsi Sand
• Vaasalainen
• Ent. tiedotus- ja tuotantopäällikkö
• Työskenteli Vaasan kaupunginteatterissa vuosina 1985-2018