Teatteria tanssin askelin

Wennströmin polku kohti teatterinäyttämöitä lähti aikanaan silkasta harjoittelun ilosta.

– Päädyin tanssijaksi vähän vahingossa. Olen harrastanut Ullan tapaan tanssia varhaisteinistä lähtien. Kirjoitusten jälkeen abivuonna piti suuntautua johonkin. En tiennyt, mitä haluaisin tehdä, joten ajattelin lähteä treenaamaan, hain kouluun ja pääsin sisään. Vielä ensimmäisenä vuonna koulussa en ollut varma, tulenko tekemään tätä työkseni, mutta sain treenata niin paljon, kuin halusin. Nyt tätä on tehty jo kymmenen vuotta, kertaa Wennström.

Väätäisellä tanssi on kulkenut mukana elämässä lähes aina, ja erityisesti liikkeen tutkiminen ja liike kerronnan välineenä on hänen mielestään todella mielenkiintoista.

– Tanssiminen on ollut luontevin tapa ilmaista itseäni ja olen aina kokenut tanssimisen olevan se minun juttuni. Fyysinen ja kehollinen ilmaisu näyttämöllä on aina kiehtonut minua. Minusta on todella kiinnostavaa, miten esimerkiksi teatterissa tarinaa voi viedä eteenpäin muuten kuin tekstin ja puheen välityksellä, pohtii Väätäinen.

– Tässä ammatissa saa haastaa itseään niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla sopivassa määrin. Se pitää vireyden yllä tähän työhön, jatkaa Wennström.

Osana teatteriyhteisöä

33-vuotias Wennström on viettänyt tanssijanuransa pitkälti teatterin näyttämöllä. Hän on työskennellyt mm. Turun Kaupunginteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja Tampereen Teatterissa. 32-vuotias Väätäinen on ennen Vaasan pestiään työskennellyt viimeiset kaksi vuotta Tanssiteatteri Rimpparemmissä Rovaniemellä ja vieraillut vuosien varrella mm. Tanssiteatteri Raatikossa, Tanssiryhmä Off/Balancessa, Jyväskylän kaupunginteatterissa, Jojo – Oulun Tanssin Keskuksessa, Oulun teatterissa, Teatterikoneessa, Petri Kekoni Companyssa ja Pori Dance Companyssa.

Molemmille työskentely teatterissa on ollut tuttua jo ennen Vaasaan tuloa, mutta kiinnityksellä työskentely antaa tanssijalle erilaista turvaa, kuin epävarma freelancerin arki.

– Tulen itse teatterin maailmasta, ja olen tehnyt oikeastaan pelkästään teatteria koko urani. Siinä ei sinänsä siis ole mitään uutta ja yllätyksellistä, mutta kiinnityksessä turva on valtava verrattuna freelancerina olemiseen. Kiinnitettynä pääsee eri tavalla sisään taloon ja teatteriin, kun on osa ydintyöyhteisöä. Freelancer on enemmän keikkailija, Wennström tuumii.

Työnkuva on täällä laaja ja se on todella virkistävää.

– Ammattiteatterissa on arjessa koko ajan tietynlainen rutiini. Koen freelancerina haastavaksi pitää yllä kuntoa ja ammattitaitoa niinä aikoina, kun ei ole mukana missään produktiossa. On myös ihana asia olla osa työyhteisöä. Tänä vuonna pääsi tekemään niin monenlaista juttua, vaikka toisaalta tuntuu, että kaikki oli peruttu. On päässyt esimerkiksi lauluiltaan laulamaan ja lausumaan jopa runoja. Työnkuva on täällä laaja ja se on todella virkistävää, toteaa Väätäinen.

Kaksikon työ Vaasan kaupunginteatterissa on lähtenyt karikkoisesti käyntiin, kun suuri osa näytöksistä on peruttu alueellisten rajoitusmääräysten vuoksi. Wennström on saanut eniten voimaa poikkeukselliseen arkeen teatterin työyhteisöstä ja ilmapiiristä.

– Täällä on ihan hirveän mukavaa porukkaa; on aina kiva tulla tänne. Kun on ymmärtänyt sen, niin sitä haluaa myös itse vaalia. Töissä tulee naurettua paljon, mikä kertoo paljon tästä työstä ja ihmisistä.  Työilmapiiri pysyy kevyenä, kun ei kulje ihan ryppyotsaisena! Huumori on koko ajan mukana toiminnassa ja täällä voi olla täysin omana itsenään. Töitä tehdään tosissaan, mutta sen ei tarvitse olla aina niin vakavaa, valaisee Wennström.

– Täällä on ihmisillä sellainen pilke silmäkulmassa – kun on käynyt eri osastoilla, niin kaikkialla voi heittää läppää ja kaikkialla on hyvä tunnelma. Se on ainutlaatuista, Väätäinen jatkaa.

Tanssin rooli teatterissa

Tanssijan ammattikenttä on todella laaja, ja ammatti voi olla hyvin erilaista teatterissa kuin esimerkiksi baletin maailmassa. Ammattiteatterissa tanssijoilta edellytetään tanssitaidon lisäksi nykyisin myös näyttelemistä ja laulutaitoa.

– Tanssijan työ on niin laaja käsite. Itselläni on ollut jonkinlainen identiteettikriisi parin vuoden ajan ennen kuin tulin tänne; monet sopimuksistani olivat suoraan näyttelijäsopimuksia ja käytännössäkin suurin osa töistä oli musikaaleja, joissa kaikissa piti osata tanssia, näytellä ja laulaa. Kentällä on niin kova taitotaso, että kaikkia kolmea asiaa tulee osata. Itse olen hyvällä tavalla jämähtänyt tänne teatterin maailmaan, joten pyrin kehittämään itseäni teatterialalla mahdollisimman hyväksi, jotta minulla olisi mahdollisimman paljon annettavaa, Wennström miettii.

– Miellän itseni vahvasti tanssijaksi. Minusta on todella mielenkiintoista olla töissä puheteatterissa sen vuoksi, että pääsen kehittämään itseäni, oppimaan uutta ja myös haastamaan itseäni laulajana ja näyttelijänä. Minusta on todella arvokas asia, että pääsee kehittämään omaa esiintyjyyttään monipuolisesti, uskoo Väätäinen.

Paitsi tanssijan, myös tanssin rooli teatterissa on vuosien varrella kasvanut. Esimerkiksi nykyisin tanssi on sulava osa musikaalin rakennetta siinä missä näytteleminen ja laulukin. Wennström ja Väätäinen korostavat molemmat erityisesti siirtymien tärkeyttä musikaalikokonaisuuden rakentamisessa.

– Tanssi on aiemmin ollut musikaaleissa vain irrallinen osa tai numero, kun taas tänä päivänä sekä näytteleminen, laulaminen että tanssi ovat kaikki kerronnan muotoja ja vievät tarinaa eteenpäin. Suurin haaste taiteelliselle työryhmälle on pitää kulmat raikkaana, jotta dialogin ja musiikin välissä ei tulisi töksäyksiä. Musikaaleista sanotaan, että ”kun sanat eivät enää riitä, niin puhkeaa laulamaan”. Itselleni on tärkeää pystyä selittämään, miksi tanssitaan ja mitkä ovat ne syyt, mitkä ajavat musikaalissa tanssimaan tai laulamaan, Wennström linjaa.

Väätäinen kertoo, että hänen oli aikoinaan ”kriittisenä parikymppisenä taideopiskelijana” jopa vaikeuksia hyväksyä musikaalia kerronnan muotona, mikäli laulu- tai tanssikohtaukset tuntuivat irrallisilta muusta kokonaisuudesta.

– Tuolloin musikaali tyylilajina ärsytti minua. Minulla meni musikaalia katsoessani ensimmäiset 20 minuuttia hyväksyä, miksi yhtäkkiä aletaan laulaa! Itse tarkkailen esityksissä paljon juuri siirtymiä; en välttämättä itse tanssikohtausta, vaan sitä, miten siihen tullaan ja miten siitä lähdetään.

Vuorovaikutuksessa on voimaa

Musikaaleissa työskentelee ohjaajan lisäksi monia muita taiteellisia suunnittelijoita. Yksi tanssijoiden kannalta merkittävä suunnittelija on koreografi, joka suunnittelee musikaaliin liikkeet ja koreografiat. Nykypäivänä koreografi on harvoin mikään yksinvaltias, vaan työskentely on harjoituksissa hyvinkin työryhmälähtöistä ja keskustelevaa.

– Tekotyyli riippuu totta kai todella paljon teoksesta, mitä ollaan tekemässä, sekä ohjaajan ja koreografin toimintatavoista. Monesti koreografit ja ohjaajat toivovat esiintyjiltä vuorovaikutusta. Tänä päivänä ei oikein ole enää koreografia, joka tulisi vain paikalle ja sanoisi, mitä pitää tehdä. Tuotamme paljon itse materiaalia, joista koreografi valitsee kokonaisuuden kannalta sopivimmat ja vie niitä omaan suuntaansa. Tässä toki aika asettaa monesti rajat; harjoitusaika on niin lyhyt, ettei pelkkä dialogisuuskaan toimi, Väätäinen selventää.

Wennström muistuttaa, että myös ikä ja kokemustaso voivat vaikuttaa esiintyjien kykyyn ottaa osaa keskusteluun ja materiaalin tuottamiseen. Uusien ideoiden esittäminen vaatii rohkeutta – varsinkin, jos oma tuotos ei koreografille kelpaakaan.

– Itselläni ikä on tehnyt sen, että olen nykyisin enemmän dialogissa oleva. Nuorempana sitä teki juuri niin kuin koreografi sanoi. Nyt taas teen liikkeen omaan kehooni sopivaksi ja mietin, mitä voin tanssijana tuoda siihen liikkeeseen lisää. Jos jokin idea poistetaan, ei se tarkoita sitä, että se olisi huono. Teos vain saattaa vaatia sitä.

Onni löytyy läheltä

Korona-arjen kurimuksessa elämän perusasioiden tärkeys on korostunut Väätäiselle ja Wennströmille. Onni löytyy tällä hetkellä pienistä ja arkisista asioista.

– Kun arkea on rajoitettu ja oltu sosiaalisesti paljon enemmän oman perheen kanssa ja kotona, on se tuonut perspektiiviä siihen, että ihan oikeasti nuo asiat ovat niitä tärkeimpiä. Vuosi sitten vastaukset olisivat voineet olla paljon korkealentoisempia. Olen aidosti onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen terve ja voin tehdä töitä. Sekä siitä, että kevät tulee ja valo lisääntyy. Sekä hyvästä ruoasta, Väätäinen hymyilee.

– Koen olevani onnellinen, kun on ruokaa pöydässä ja perusasiat kunnossa: lähellä ihmiset voivat hyvin, olen terve ja minulla on koti. Monesti elämää peilaa esimerkiksi siihen, ettei ole miljonääri tai maailman paras tanssija. En kuitenkaan usko, että ne tekisivät minua sen onnellisemmaksi, ajattelee Wennström.

 

Teksti ja ylin kuva: Kristiina Vaalasmaa

 

TAKAISIN KULTTOURIN SIVULLE

 

Yhteistyössä: