Artikkelin kategoriat: Uutiset
Päärahtilaiturin laajennus otettiin käyttöön – Vaasan sataman kapasiteetti kaksinkertaistuu
Julkaistu: 29.1.2025
Vaasan sataman päärahtilaiturin laajennus on valmistunut. Uudistus parantaa sataman kapasiteettia ja lyhentää rahtilaivojen odotusaikoja merkittävästi. Uuden laiturin avajaisia vietettiin tällä viikolla.
Lassen laiturina tunnettu päärahtilaituri on nyt kokonaisuudessaan 358 metriä pitkä. Laajennusosa, jonka pituus on 144 metriä, mahdollistaa kahden tai jopa kolmen aluksen yhtäaikaisen käsittelyn satamassa.
– Tyypillisesti rahtilaivat ovat noin 150 metriä pitkiä. Aiemmin laiturissa oli tilaa vain yhdelle alukselle, mutta laajennuksen myötä kapasiteetti käytännössä tuplaantuu, kertoo Vaasan satamakonsernin toimitusjohtaja Janne Pylkkönen.
Jatkossa Vaasan satama pystyy vastaanottamaan jopa 250 metriä pitkiä aluksia.
– Tämä avaa meille aivan uusia mahdollisuuksia. Pystymme kasvattamaan rahtiliikenteen määrää ja vastaamaan entistä paremmin alueen elinkeinoelämän tarpeisiin, Pylkkönen toteaa.
Odotusajat lyhenevät
Laajennus vähentää merkittävästi laivojen odotusaikoja. Aiemmin yksi alus vei koko laiturikapasiteetin, ja muut joutuivat odottamaan vuoroaan Merenkurkussa – pahimmillaan päiviä.
– Nyt keskimääräinen odotusaika tippuu vuorokaudesta pariin tuntiin. Tämä on todella merkittävä parannus aiempaan verrattuna, sanoo Kvarken Ports Vaasan kehitysjohtaja Tommi Tuominen.
Laajennus mahdollistaa joustavamman toiminnan: samalla kun yhtä laivaa lastataan ja puretaan, toisen valmistelut voidaan jo aloittaa.
Meriväylää levennetään ensi kesänä
Laiturin laajennus on osa Vaasan sataman laajaa kehitysohjelmaa. Vuosikymmenen loppuun mennessä satamaan investoidaan yhteensä noin 50 miljoonaa euroa.
Tulevana kesänä satama-allasta ruopataan ja satamaan johtava meriväylä levennetään 140 metrin levyiseksi. Nämä yhdessä mahdollistavat entistä suurempien ja ympäristöystävällisempien rahtialusten saapumisen satamaan.
Levennyksestä saatu maa-aines käytetään satama-alueen laajentamiseen noin seitsemällä hehtaarilla.
– Suunnitelmissa on myös satamaterminaalin uusiminen ja uuden ramppialueen rakentaminen, mikä vastaa erityisesti raskaiden projekti- ja erikoiskuljetusten tarpeisiin, Tuominen kertoo.