Ohita valikko

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Koululuokat pääsevät ensi vuonna maksutta bussilla kulttuurikohteisiin

Julkaistu: 10.12.2024

Vaasassa perusopetuksen oppilaat pääsevät vuoden 2025 ajan kulkemaan koulupäivän aikana maksutta bussilla esimerkiksi museoon tai kirjastoon. Kyseessä on kokeilu, jolla pyritään kehittämään joukkoliikennettä yhä lapsiystävällisempään suuntaan.

Vaasassa koululuokat pääsevät ensi vuonna matkustamaan koulupäivän aikana opettajan johdolla maksutta bussilla esimerkiksi museoon, konserttiin tai teatteriin. Maksuttomat bussikyydit helpottavat varsinkin kauempana keskustasta sijaitsevien koulujen tilannetta.

Variskan yhtenäiskoulun rehtori Päivi Kaarniemi iloitsee päätöksestä.

– Tämä tuo kulttuuri- ja liikuntatarjonnan lähemmäksi meitä. Olemme tähän asti joutuneet pohtimaan tarkkaan, mihin siirtymisiin rahat riittävät. Nyt voimme nopeallakin aikataululla hyödyntää entistä enemmän museoita, näyttelyitä, musiikkitapahtumia, liikuntatapahtumia- ja paikkoja sekä vierailuja erilaisiin kohteisiin liittyen eri oppiaineisiin, Kaarniemi kertoo.

Kulttuurikasvatussuunnitelmaan liittyviä vierailuja

Käynnit kulttuurikohteissa liittyvät perusopetuksen kulttuurikasvatussuunnitelmaan, jossa jokaiselle luokka-asteella on omat sisältönsä. Esimerkiksi ekaluokkalaiset vierailevat kirjastossa, neljäsluokkalaiset kaupunginorkesterin konsertissa ja teatterissa sekä seiskaluokkalaiset museossa.

Vaasan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelman tavoitteena on taata kaikille vaasalaisille lapsille ja nuorille tasa-arvoinen mahdollisuus kokea ja osallistua monipuolisesti paikalliseen kulttuuriin ja taiteeseen.

Busseissa tilaa keskellä päivää

Tilausajojen korkeat hinnat ovat olleet merkittävä este vierailujen toteuttamiselle varsinkin kauempana keskustasta sijaitsevissa kouluissa.

– Vaasan seudun joukkoliikenteessä matkustajamäärät ovat pienempiä keskellä päivää eli juuri koulupäivien aikana. Yksi koululuokka yhtä Lifti-vuoroa kohti mahtuu siis hyvin päiväsaikaan matkustamaan bussilla, kertoo liikennepäällikkö Pertti Hällilä.

Kokeilu on voimassa 1.1.-31.12.2025 arkipäivisin klo 8.30–13.30 välisenä aikana. Koululuokat matkustavat aina opettajan valvonnassa.

Kokeilusta päätti joukkoliikennelautakunta kokouksessaan 27.11.2024.

Lapsiystävällinen kunta –mallissa kehitetään joukkoliikennettä

Vaasan kaupunki on mukana UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallissa. Toimintasuunnitelmaan on kirjattu viisi tavoitetta, joiden toteutuessa Vaasa voi saada UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen.

Yksi tavoitteista on julkisen liikenteen reittien ja aikataulujen kehittäminen. Nyt testattavat koululuokkien maksuttomat bussikyydit ovat yksi konkreettinen toimenpide, jolla parannetaan vaasalaisten lasten ja nuorten tasa-arvoista mahdollisuutta kokea ja osallistua monipuolisesti paikalliseen kulttuuriin ja taiteeseen.