Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset
Kirkkopuistikolle rakennetaan Vaasan ensimmäiset yksisuuntaiset pyöräilyväylät
Julkaistu: 29.4.2019
Vaasa on saanut Kirkkopuistikon uusien pyöräilyväylien rakentamiseen valtion investointitukea 238 230 euroa. Tänä vuonna rakennettavat Vaasan ensimmäiset yksisuuntaiset pyöräilyväylät parantavat kaikkien tiellä liikkujien turvallisuutta ja sujuvoittavat kulkemista.
Pyöräilyväylien rakentaminen alkaa kesäkuussa ja työt valmistuvat arviolta lokakuussa 2019.
– Rakennustyöt vaikuttavat väliaikaisesti liikennejärjestelyihin Kirkkopuistikolla. Poikkeavista liikennejärjestelyistä tiedotetaan tarkemmin ennen töiden alkamista, kadunsuunnittelupäällikkö Siri Gröndahl kertoo.
Rakennustöitä tehdään vuorotellen eri puolilla puistikkoa ja samalla sujutetaan kadun alla kulkeva vesijohto. Pyöräilyväylät rakennetaan Hovioikeudenpuistikon ja Museokadun välille. Alueella liikkuu paljon muun muassa koululaisia ja pyöräilyliikenne on vilkasta jo nyt.
– Pyörätiet parantavat huomattavasti kaikkien tiellä liikkujien turvallisuutta ja sujuvaa kulkemista, kun pyöräilijöille on varattu oma tila ja pyöräilijät kulkevat saman suuntaisesti autoilijoiden kanssa, Kaunismäki kuvailee.
Asukkailta toive pyöräväylien kehittämiseen
Pyöräväyliä varten Kirkkopuistikolta lohkaistaan toinen autokaista molemmilta ajosuunnilta. Risteysalueille jätetään kaistat ryhmittymiseen, jotta pullonkauloja ei synny. Myös kadunvarsipysäköinti säilytetään alueella.
– Liikennemääriin nähden yksi ajokaista molempiin suuntiin riittää. Kaksikaistaisella Koulukadulla kulkee vuorokaudessa noin 8 700 ajoneuvoa, kun nelikaistaisella Kirkkopuistikolla vastaava luku on 5 800, Gröndahl kertoo.
Vaasalaiset ovat toivoneet pyöräilyn kehittämistä keskusta-alueella. Syksyllä 2018 toteutetussa pyörätiekyselyssä Kirkkopuistikko oli toiseksi suosituin paikka uudelle pyörätielle.
Vaasan toimenpiteet valtakunnallisesti edistyksellisiä
Valtion investointituen hankehakuun vastaanotettiin yhteensä 67 hakemusta, joista 15 valittiin tuen saajaksi. Liikenne- ja viestintäviraston sekä Väyläviraston investointiohjelman avulla tuetaan kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden parantamista kaupungeissa ja kunnissa.
– Tulos oli Vaasan kannalta todella hyvä. Vaasan toimenpiteet katsottiin valtakunnallisesti edistyksellisiksi ja saimme kokonaisuudessaan summan, jota olimme anoneet, liikennesuunnittelija Tomi Kaunismäki kertoo.
Kaupungin omaa rahaa hankkeeseen kuluu noin 240 000 euroa. Hanke on linjassa kaupungin strategian ja energia- ja ilmasto-ohjelman kanssa, jonka yhtenä tavoitteena on pyöräilyn ja kävelyn olosuhteiden edistäminen Vaasassa.
– Muita liikennemuotoja ei kuitenkaan ole unohdettu. Esimerkiksi Alskatintien liikennejärjestelyiden parantamiseen kaupunki käyttää noin 6,8 miljoona euroa, Kaunismäki muistuttaa.