Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa mukana neljä vaasalaista päiväkotia
Julkaistu: 1.2.2022
Vaasan kaupunki on mukana opetus- ja kulttuuriministeriön toteuttamassa kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa. Ministeriö on valinnut Vaasasta toimintakauden 2022-2023 kokeilupäiväkodeiksi Gerby daghemin, Metsäkallion päiväkodin, Sundom daghemin sekä Merikaarrossa sijaitsevan Pikkuonnin päiväkodin.
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun eivät perheet voi hakea erikseen mukaan, vaan opetus- ja kulttuuriministeriö valitsee mukana olevat päiväkodit sekä lapset.
Valtakunnallinen kokeilu alkoi elokuussa 2021 ja päättyy toukokuussa 2024. Nyt valitut neljä vaasalaista päiväkotia ovat olleet mukana jo elokuusta 2021 alkaen.
Ministeriö valitsee kevään aikana ne lapset, jotka kokeiluun voivat osallistua nyt ilmoitetuista neljästä päiväkodista. Kokeiluun otetaan nyt mukaan vuonna 2017 syntyneitä lapsia, joiden osalta kokeilu alkaa elokuussa 2022.
– Heti kun saamme valituista lapsista tiedon meille Vaasan kaupungin varhaiskasvatuksen hallintoon, ilmoitamme siitä valittujen lasten perheille, kertoo palvelupäällikkö Hanna Valkeinen.
Tavoitteena vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa
Valtakunnallisen kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tavoitteena on vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa sekä kehittää esiopetuksen laatua ja vaikuttavuutta.
Ministeriön kokeiluun valittiin satunnaisotannalla mukaan yhteensä 105 kuntaa. Näiden kuntien lisäksi on valittu kokeilukuntia, jotka eivät järjestä kaksivuotista esiopetusta, mutta toimivat verrokkikuntina.
Vaasasta kokeilussa on mukana sekä kaksivuotiseen esiopetuksen osallistuvia 5-vuotiaita että verrokkiryhmiä, joissa 5-vuotiaat ovat varhaiskasvatuksessa.
Kokeiluun osallistuu valtakunnallisesti noin 10 000 vuosina 2016 tai 2017 syntynyttä lasta.