Ohita valikko

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Hei nuoret: nyt on jaossa rahaa tapahtumiin ja projekteihin!

Julkaistu: 30.9.2024

Vaasan nuorisovaltuusto myöntää avustuksia nuorten omaehtoiseen toimintaan. Avustusta voi hakea esimerkiksi nuorten järjestämään projektiin tai tapahtumaan, pienryhmien harrastustoimintaan tai osarahoitukseksi suurempaan projektiin. Hakuaika päättyy 31.10.2024.

Rahaa on jaossa yhteensä 1 800 euroa. Avustusta voivat hakea 13–29 -vuotiaista nuorista koostuvat ryhmät, jossa on vähintään kaksi nuorta. Ryhmän jäsenten on asuttava tai opiskeltava Vaasassa.

Avustusten avulla nuorisovaltuusto haluaa aktivoida muita nuoria toteuttamaan esimerkiksi tapahtumia, joista mahdollisimman moni nuori pääsee osalliseksi.

– Nyt on juuri sinun tilaisuutesi saada rahaa unelmien projektiisi! Rahaa on jäänyt yli kevään avustushausta, joten suosittelen lämpimästi tekemään hakemuksen matalalla kynnyksellä. Tarkoitus on, että mahdollisimman monet vaasalaiset nuoret pääsisivät hyötymään ideoista, kertoo nuorisovaltuuston puheenjohtaja Aaro Helo.

Avustusta saavan hankkeen tulee olla nuorten suunnittelema, toteuttama ja se pitää lopuksi arvioida raportointilomakkeella.

Nuorisovaltuusto päättää avustuksien saajat ja avustusmäärät kokouksessaan 21.11.2024. Avustettu toiminta tulee järjestää 31.5.2025 mennessä.