Artikkelin kategoriat: Uutiset
Enemmän energiaa yhteistyöhön - rekrytointikampanjalla houkutellaan osaajia Vaasan seudulle
Julkaistu: 7.1.2025
Vaasan seudun työllisyystilanne on yleisestä suhdanteesta huolimatta edelleen hyvällä tasolla ja seudun yritysten rekrytointitarve on jatkuvaa. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK, Vaasan kaupunki ja kahdeksan alueen yritystä kampanjoivat jälleen valtakunnallisesti kertomalla merkityksellisistä työpaikoista, joita Vaasan seudulla on tarjolla. Tänä vuonna kampanjan pääviestinä on energia, jolla halutaan nostaa esiin sekä seudun korkeaa energiateknologiaosaamista että positiivista ja eteenpäinkatsovaa asennetta. Kampanja on osa Vaasan kaupungin ja VASEKin yhdessä tekemää imagotyötä.
Noin kuukauden kestävä kampanja suunnataan pääkaupunkiseudulle ja valittuihin kaupunkeihin Suomessa, joissa on yritysten tarvitsemaa osaamista. Vaasan kaupungin lisäksi uramahdollisuuksistaan kertovat Crimppi, Danfoss, Hitachi Energy, InMedi, TT Botnia, VEO, WE Tech Solutions ja Vilpe.
– Tiedämme, että nuoret aikuiset muuttavat helpommin kuin esimerkiksi omakotitalonsa jo rakentaneet ja perheen perustaneet. Siksi kampanja kohdistetaan 23–40-vuotiaisiin, kertoo VASEKin markkinointipäällikkö Mari Kattelus.
Erottautuminen muista kaupungeista ja kunnista Suomessa ei ole kovin helppoa, koska monet voivat kertoa samoista vahvuuksista: lyhyistä työmatkoista, luonnonläheisyydestä, ruuhkattomuudesta, laadukkaista palveluista, monipuolisista harrastusmahdollisuuksista. Tänä vuonna kampanjan teemaksi valikoitui energia ja sen käyttäminen oikeisiin asioihin.
– Energia on asia, josta voimme Vaasan seudulla olla aidosti ylpeitä ja jolla voimme erottautua muista. Olemme monella elinkeinoelämää ja työllisyyttä mittaavalla mittarilla Suomen kärkeä, ja meillä on maailmanluokan osaamista energiateknologian alalla, kertoo Kattelus.
– Tämänvuotisessa kampanjassa yhdistyy hienosti kaksi teemaa, joista Vaasa haluaa olla tunnettu: Pohjolan energiapääkaupunki ja onnellisuus. Kun käytämme energiaamme itselle tärkeisiin asioihin, se myös lisää onnellisuutta, kertoo kaupungin viestintä- ja markkinointijohtaja Leena Forsén.
Kampanjan yhteydessä Vaasan kaupunki toteuttaa myös suoramainoskampanjan entisille vaasalaisille. – Moni on joutunut muuttamaan pois Vaasasta töiden perässä, nyt haluamme houkutella heitä takaisin.
Yritykset hyötyvät yhteiskampanjasta
Osaajien houkuttelussa kaupungilla ja seudun yrityksillä on yhteinen tavoite ja kampanjan yhteistyömalli on todettu toimivaksi. Kampanja toteutetaan tällä mallilla nyt viidettä kertaa.
– Vaasan hieno piirre on se, että täällä yhteinen etu tiedostetaan ja teemme aidosti yhteistyötä koko seudun parhaaksi. Yhteisellä kampanjalla kaikki saavat enemmän näkyvyyttä, kertoo Forsén.
Kampanjassa mukana olevat yritykset vaihtelevat hieman vuosittain, mutta monet yrityksistä ovat olleet mukana koko yhteistyön ajan. TT Botnia on yksi tänä vuonna ensimmäistä kertaa kampanjaan osallistuvista yrityksistä.
– Koemme erittäin tärkeäksi koko seudun näkyvyyden kehittämisen samalla kun voimme kampanjan avulla nostaa oman yrityksemme tunnettuutta. Olemme terveydenhuoltoalan yritys ja yhteistyö alueen muiden alan yritysten kanssa on tärkeää, sillä usein paikkakunnalle muuttavissa perheissä on monen eri alan osaajia ja moninaisia työllistymistarpeita, kertoo Timo Ylilauri, TT Botnian toimitusjohtaja.
Mukana olevat yritykset osallistuvat kampanjan kokonaiskustannuksiin, mutta kampanjan päärahoittajina ja organisoijana toimivat Vasek ja Vaasan kaupunki. Mainostoimistokumppanina kampanjassa on vaasalainen Kind Company. Kampanja toteutetaan suomeksi ja englanniksi, mutta kampanjasivut töihinvaasaan.fi löytyvät myös ruotsiksi.