Ammattina näkymätön ihmeidentekijä

Ovatko kaikki työtehtävät teatterissa samanarvoisia? Tasa-arvoisuuden toteutuminen aiheuttaa edelleen haasteita monissa työpaikoissa eikä teatteri poikkea tästä joukosta. Tämän tietää myös 34 vuotta teatterissa työskennellyt Vaasan kaupunginteatterin tarpeistonvalmistaja Jaana Ala-Lähdesmäki.

Ala-Lähdesmäki kokee tasa-arvon erityisesti toisen työn arvostamisena. Kaikki työtehtävät ovat teatterissa yhtä tärkeitä, ja jokaisen tulisi kunnioittaa toisen työtä.

Tasa-arvoisuus teatterissa. Tuon sanaparin sisään mahtuu valtava määrä sisältöä ja vuosisatojen historiaa. Tasa-arvon käsitekin muuttuu ja tarkentuu jatkuvasti. Suomen tasa-arvolaki linjaa, että ”lain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä” (Finlex.fi).

Tasa-arvoa voi kuitenkin lähestyä monesta näkökulmasta. Se voi olla myös hyvin subjektiivinen kokemus ja tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, kuten seksuaalista, hierarkista, kulttuurista, rodullista, kielellistä, ammatillista ja sukupolvien välistä tasa-arvoa.

Tasa-arvo herättää keskustelua myös teatterialalla. Suomen Teatterit ry on julkaissut tänä vuonna tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman vuosille 2020-2022. Suunnitelman keskeisiä arvoja ovat tasa-arvoisuus, yhdenvertainen kohtelu ja ihmisen arvostaminen. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön tavoitteena on tulla osaksi teattereiden arkea.

Vaasan kaupunginteatterissa on käynnissä työnimikkeiden tasa-arvoistaminen. Esimerkiksi mies-päätteisistä nimikkeistä luovutaan kokonaan.

Teatterin yleinen sukupuolijakauma on Suomen Teatterit ry:n mukaan tasainen: vakituisista työntekijöistä naisia on 50 %, määräaikaisista 50 %. Näyttelijöiden kesken jakauma on niin ikään tasainen, mutta sen sijaan pienempien ammattiryhmien kohdalla tilanne on yhä päinvastainen. Esimerkiksi teatterin lipunmyyjistä 92 % on naisia, puvustajista 99 % ja puolestaan tekniikasta ainoastaan 15 %. Toisaalta jakaumaa selittää myös se, että joissakin toiminnoissa vaihtuvuus ja rekrytointi ovat olleet pitkään vähäisiä. Suomen Teatterit ry:n tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmassa todetaankin, että teattereiden tavoitteellisen ja aktiivisen tasa-arvotyön myötä ”on päästy yleisesti ottaen erittäin hyvään tilanteeseen naisten ja miesten välisessä tasa-arvossa”. Tulevina vuosina kiinnitetään erityisesti huomiota rekrytoinnin ja palkkauksen tasa-arvoisuuteen. Naisten keskipalkka ylsi vuoden 2019 syksyllä 97 %:iin miesten keskipalkasta.

Tampereen Teatterikesässä järjestettiin vuonna 2019 tasa-arvoa käsittelevä yleisöseminaari Mahdollisuuksien tasa-arvo – Onko nykypäivän ammattiteatteri työ- ja uramahdollisuuksiltaan yhdenvertainen?. Tilaisuuden järjestivät Suomen Teatterit ry (Stefi) yhdessä Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) ja Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton (Teme) kanssa. Seminaarissa nostettiin esiin mm. työnimikkeiden sukupuolittuneisuus, ohjaajien sukupuolittuneisuus, sukupuolitetut roolit, työllistymisen ja palkkauksen tasa-arvo sekä työn ja perhe- tai yksityiselämän yhdistäminen. Lue Tinfon raportti.

Näihin nostoihin lienee paikallaan lisätä se, että teatterin tulee kohdella myös katsojiaan tasa-arvoisesti ja mahdollistaa kaikille tasa-arvoinen katselukokemus. Tämä näkökulma pitää sisällään mm. esteettömyyden huomioinnin. Ei siis mikään helppo kokonaisuus pureskeltavaksi.

Ammatillisen tasa-arvon metsästys

Katsoja saattaa hahmottaa teatteriesityksen pelkästään näyttelijöiden varaan. Harva teatterialaan vihkiytymätön tietää, kuinka monta ammattilaista esityksen takana todellisuudessa työskentelee. Yksi näistä rautaisista ammattilaisista on 57-vuotias Jaana Ala-Lähdesmäki, joka on työskennellyt tarpeiston eli rekvisiitan parissa jo 34 vuotta.

– Olen ollut vuonna 1986 Seinäjoen kaupunginteatterilla harjoittelemassa ja tehnyt mm. koulun lopputyön sinne. Kouluni päättyi keväällä 1987 ja saman vuoden elokuussa aloitin työt Seinäjoen kaupunginteatterissa. Vuonna 1992 siirryin Vaasan kaupunginteatteriin, Ala-Lähdesmäki kertaa.

Korttelin päässä Vaasan kaupunginteatterista syntynyt tarpeistonvalmistaja on käynyt vuonna 1986 opistoasteisen erityistekniikoiden linjan Kuopion Koti- ja taideteollisuusoppilaitoksessa (nyk. Kuopion Muotoiluakatemia). Koulupohja on auttanut työnteossa, mutta paljon on pitänyt oppia myös kantapään kautta.

– Koulutuksestani, jossa oli yli 30 ammattiainetta, sai hyviä eväitä kokeilla erilaisia tapoja tehdä. Tämä työ pitää kuitenkin vain oppia, jokainen produktio on niin erilainen. Materiaalit muuttuvat koko ajan, joten jatkuvasti tulee uusia haasteita eteen. Esimerkiksi kouluni lopputyö oli melko haastava. Piti tehdä oikean näköinen hevonen näyttämölle, joka on ihmiskäyttöinen, potkii ja hirnuu. Kaiken piti olla aidon oloista aina pökäleisiin saakka! Hevosen toteuttamiseen meni noin 400 tuntia.

Monesti tarpeiston valmistusaika ideasta lopulliseen rekvisiittaan on yhtä kuin produktion harjoitusaika. Tarpeistoa tehdään usein aivan ensi-iltaan saakka.

– Suunnittelu pitää monesti aloittaa ihan tyhjästä melko mitättömillä tiedoilla. Esimerkiksi jos on pitänyt hankkia jotakin tavaraa, on saatettu ohjeistaa tuomaan ”semmoinen peltipurkki, mikä löytyy joka kaupasta”. Olenkin aina sanonut vastaukseksi, että meidän kaupungistamme ei löydy sen nimistä kauppaa, kuin ”Joka kauppa”. Aina ei välttämättä ymmärretä, mikä määrä työtä yhden peltipurkin taakse kätkeytyy.

Valtavasta työmäärästä huolimatta tarpeistonvalmistaja nousee harvoin esimerkiksi lehdistön arvosteluissa esiin. Monet eivät välttämättä edes tiedä ammatin olemassaolosta.

– Olen muutaman kerran päässyt lehtien kiitoksiin ja arvosteluihin, mutta monesti se laitetaan lavastuksen piikkiin. Tarpeistoa ei huomioida ja monesti ihmisille joutuu ihan selittämään, mitä tarpeisto on. Siksi se monesti menettää arvonsakin, kun ihmiset eivät tiedä, mitä se on.

Boheemista normaaliin elämään

Vielä 30 vuotta sitten teatteri – ja koko maailma – olivat erilaisia nykypäivään verrattuna. Teatterin kulissien kätköissä erityisesti alkoholi näytteli suurta roolia.

– Teatteri oli silloin nuorelle tytölle todella jännittävä ja boheemi paikka. Kun oli nuori, kokematon ja sinisilmäinen, niin ura oli vielä jotain muuta, kuin mitä osasi edes kuvitella. Siihen aikaan oli paljon alkoholiongelmaa teattereissa. Se heijastui myös tarpeistoon. Minun piti lukita jääkaapit, sillä muutoin alkoholittomatkin rekvisiittajuomat lähtivät parempiin suihin. Ennen istuttiin paikallisessa iltamyöhään teatterinjohtajia myöten. Nykyisin ihmiset elävät normaalia elämää, on perhettä ja koti.

Teatteri on myös Ala-Lähdesmäen havaintojen mukaan kasvanut suuremmaksi ja kunnianhimoisemmaksi. Rekvisiitankin tulee olla mahdollisimman autenttista, joka on asettanut yhä suurempaa vaatimustasoa ammattikuntaa kohtaan.

– Ennen jätettiin paljon mielikuvituksen varaan. Tänä päivänä kaikki on viimeisen päälle tehtyä; tehdään niin alkuperäistä ja oikean näköistä, kuin voidaan. Seinäjoen kaupunginteatterin jo edesmennyt näyttelijä sanoi aikanaan, että ”ennen oli paperisia kakkuja, joita muka syötiin. Nykyään kakkua oikeasti syödään näyttämöllä”.

Me too –kampanja on yksi viime vuosien näkyvimmistä tasa-arvokeskustelun ilmiöistä. Ala-Lähdesmäki toteaa sen nostaneen esiin epäkohtia, joihin ei ennen kiinnitetty huomiota.

– Jos on nuori ja nätti, niin varmasti kokee paljon enemmän tunkeilevampaa käytöstä. Kyllähän minäkin aikanani tein paljon miesten kanssa töitä ja silloin vitsitkin olivat melko härskejä ”miesten juttuja”. Nämä me too –kampanjat ovat tuoneet enemmän esiin sitä, että näin ei voi tehdä tai puhua. Ennen se oli vain sellaista vitsinheittoa.

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

Ala-Lähdesmäki kokee tasa-arvon erityisesti toisen työn arvostamisena. Kaikki työtehtävät ovat teatterissa yhtä tärkeitä, ja jokaisen tulisi kunnioittaa toisen työtä.

– Tasa-arvoisuus on erittäin tärkeä asia. Toisen työtä – oli se sitten mikä tahansa – pitäisi arvostaa. Jokainen osa-alue kuitenkin tähtää siihen yhteen ensi-iltaan ja vie näytelmää eteenpäin. Tarpeisto on monesti koettu ikään kuin täytemateriaaliksi ja joskus minun on pitänyt pyytää, että anteeksi, voinko tuoda tarpeistokärryni tähän. Se oli aina tiellä ja olisi nostettu ulos, jos olisi voitu. Tavaroita on myös saatettu unohdella ja jättää mihin sattuu. Tapaankin sanoa, että jokainen tavara on esityksessä yleisöä varten, joka ilta. Ei tähdätä vain yhteen ensi-iltaan, vaan kaiken pitää olla kunnossa muissakin esityksissä. Rekvisiitta voi olla pieni, mutta monesti näyttelijälle todella isokin asia. Tänäkin päivänä on vielä ihmisiä, jotka pitävät joitakin ihmisiä tai ammatteja parempana kuin toisia, mutta kyllä nykyisin ollaan tasa-arvoisempia jopa esimiesten kanssa. Nykyisin voi jutella esimiehellekin ikään kuin kaverina. Ennen piti mennä melkeinpä hattu kourassa kysymään jotakin.

”Minähän en naisten töitä tee”

Vielä muutama vuosikymmen sitten teatterissa oli selkeä jaottelu miesten ja naisten töiden välillä. Ala-Lähdesmäki kokee, että vaikka asetelma on muuttunut tasa-arvoisempaan suuntaan, on töitä vielä jäljellä.

– Naisten töitä on pidetty hieman toissijaisina, ja miesten hommat ovat menneet edelle. Tähän toki vaikutti paljon esimerkiksi se, kuka oli ohjaajana ja teatterinjohtajana, ja miten hän suhtautui tähän asetelmaan. Jos tytöttely lähti jo johtotasolta, oli se sitä kautta linjan. Täytyy toki ottaa huomioon, että olin siihen aikaan vielä nuori ja kokematon, ja matkan varrella on tullut tähänkin hommaan erilaista otetta. Ei minua enää erehdy kukaan tytöksi sanomaan, mutta silloin se oli, jos ei päivittäistä, niin ainakin viikottaista. Ennen oletettiin, että naiset keittävät kahvin ja siivoavat jäljet, ja sitä näkee vieläkin. Kodeista tulee toki tänä päivänä enemmän se kulttuuri, että miehetkin tekevät naisten töitä ja toisinpäin. Parempaan suuntaan ollaan koko ajan menossa.

Tarpeistonvalmistajina työskentelee myös joitakin miehiä, mutta näytöksissä tarpeistosta huolehtivan tarpeistonhoitajan saappaat täyttää lähes poikkeuksetta nainen. Ala-Lähdesmäen mukaan työllä on vahva naisten työn leima.

– Ehkä tarpeistonhoitajan työ näyttää näyttämön sivulla sellaiselta siivoamiselta ja järjestelyltä, ettei sitä koeta niin merkitykselliseksi. Esimerkkinä eräs teatterin henkilökuntaan kuuluva mies ei pystynyt enää hoitamaan omaa tehtäväänsä, joten hänelle oli tarjottu tarpeistonhoitajan tehtävää. Hän kuitenkin kieltäytyi, sillä se oli hänen mielestään naisten työtä.

Ala-Lähdesmäki alleviivaa työnimikkeiden merkitystä sukupuolten tasa-arvoisuuden edistämisessä ja korostaa myös johtotason vastuuta asiassa.

– Arvostaminen työnimikkeillä on yksi iso askel kohti tasa-arvoisempaa teatteria. Tällä hetkellä miehet ovat mestareita, naiset ovat hoitajia. Se on mielestäni edelleen iso epäkohta. Naiset myös tekevät montaa työtä päällekkäin, esimerkiksi järjestäjä/tarpeistonhoitaja/kuiskaaja. Ei se toki miehiltäkään ole kiellettyä, mutta naiset ovat useimmiten niitä, jotka ne tekevät. Usein asennekysymykset myös lähtevät ylhäältä alaspäin. Jos johdon tasolla ei arvosteta, niin ei muissakaan tehtävissä. On hyvä ja iso asia, että meillä Vaasan kaupunginteatterissa tähän asiaan on tartuttu.

Sukupuolten välinen epätasa-arvo heijastuu Ala-Lähdesmäen mukaan myös näyttämöllä.

– Näytelmissäkin toteutuu monesti miesten maailma: miehillä on päärooli, ja naiset vain täydentävät kuviota. Tämä on mielestäni teatterissa melko yleistä. Nykyisin tosin roolit saatetaan vaihtaa toisinpäin, ja naisohjaajat tuovat toisenlaista näkökulmaa ja särmää näytelmään. Toki on hyviä naistenkin näytelmiä, mutta niitä on paljon vähemmän. Ohjelmistovalinta sekä ohjaustyyli voivat myös vaikuttaa paljon esimerkiksi rodulliseen tai seksuaaliseen väheksymiseen, jos vaikka näytelmässä tehdään pilkkaa vähemmistöryhmän kustannuksella.

Tasa-arvoa työnimikkeillä

Vaasan kaupunginteatterissa on käynnissä työnimikkeiden tasa-arvoistaminen. Esimerkiksi hoitajista ja mies-päätteisistä nimikkeistä luovutaan kokonaan. Vaasan kaupunginteatterin johtajan Seppo Välisen mukaan muutos mahdollistaa monipuolisemman hakijapohjan eri työtehtäville.

– Nimikkeiden muutos on pieni teko tässä ajassa, mutta iso tulevaisuuden muutos; kun tehtävänimikkeet eivät ole sukupuolettavia, eri tehtäväkenttiin uskalletaan hakeutua rohkeammin. Näin työympäristömme ja teatterin tekeminen kehittyy. Uskon, että näin saamme tulevaisuudessa taloomme vahvoja ammattilaisia, jotka jättäisivät hakematta tehtäviä sukupuolettavien nimikkeiden takia.

Välisen mielestä ammattinimikkeen tulee kertoa työstä, ei sukupuolesta.

– En myöskään oikein ymmärrä, että olisi olemassa naisten ja miesten töitä saatikaan, että nais- tai miesvaltaiset tehtävät arvotettaisiin eri tavoin – kaikki tällaiset raja-aidat on murrettava ja avattava työmahdollisuudet kaikille samalla arvostuksella. Samalla nostamme työn arvoa, kun miesten ja naisten tehtävänimikkeet yhdenmukaistetaan. Yhdessä tätä teatteritaidetta tehdään ja siihen tarvitaan erilaisia prosesseja ja eri ammattikuntien edustajia, mutta työn äärellä olemme tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia.
Vaasan kaupunginteatterissa työ on vielä kesken, mutta kaikki sukupuolittuneet työnimikkeet aiotaan vaihtaa tasa-arvoisempiin nimikkeisiin viimeistään tulevan vuoden aikana.

Teksti: Vaasan kaupunginteatterin tiedottaja Kristiina Vaalasmaa